Opi perusasiat - eli paluu ala-astemaiseen kouluarkeen

Edes viikonloppuna en saanut uutta postia lähtemään. Syytän siitä nettiyhteyksiäni tai kiinalaista sensuuria, tiedäpä kuka oikeasti oli ongelman takana. Joka tapauksessa, en ole päässyt lukemaan Blogspotin sivuja useaan päivään.

Täällä on alkanut urautuminen, arkipäivistä on tullut vähintään yhtä monotonisia kuin Suomessakin. Kun kouluunkin pitää mennä joka päivä jo kahdeksan jälkeen ja läksyjen kanssa menee kuuteen, niin suuria variaatioita ei ole ehtinyt kokeilemaan.

Toisaalta on myös rauhoittavaa, että koululuokkamme on vakiintunut. Ensimmäiset pari viikkoa porukka vaihtui, kun uusia opiskelijoita kävi kokeilemassa luokkamme tasoa. Osa myöhemmin saapuneista on jäänyt, mutta juuri kukaan heistä ei ole suuremmin osallistunut luokan - tai minun kavereideni - yhteisiin taukorientoihin. Suurin osa myöhemmin tulleista käy tunneilla silloin tällöin, enkä itse asiassa tiedä onko heillä tarkoitustakaan selvitä kokeista hengissä.

Luokallamme näyttää päällisin puolin olevan japanilaisia (7) ja korealaisia (3). Lisäksi mukana on yksi vietnamilaisperäinen aussiherra, nuori brittinainen, parikymppinen jenkki Oklahomasta, sekä koko luokkaa viihdyttävä espanjalaismies. Itäaasialaisten lisäksi Aasiasta on mukana kaksi hauskaa thai-miestä, sekä eturiviin on ilmestynyt hiljainen, klassisen lukutoukka-lookin hankkinut indonesialaisherra. Toinen indonesialainen, mallilta näyttävä nuori nainen käy tunneilla silloin tällöin. Lisäksi luokkaan saapui viime viikolla kaksi nuorta mongolialaisnaista, joita näkee noin joka toinen päivä. Myös turkmenistanilaisnaisia on kaksi, mutta päinvastoin kuin vain keskenään elävät mongolialaiset, turkmenistanilaiset viihtyvät omissa, epäsäännöllisesti luokaan asti ulottuvissa maailmoissaan. Nuori kazakkimies on ehkä uusista tulokkaista parhaiten paikalla, mutta katoaa tauoilla lukuisten muiden käytävällä hengaavien keskiaasialaisten joukkoon. Lisäksi joukossa on ollut italialainen Amos, mutta häntä näkee ikävän harvoin - tosin viikonloppuöisin häneen on törmännyt hyvinkin varmasti.

Parin ekan viikon yleisen paikanvaihtelun jälkeen olen sijoittunut luokassa turvallisesti englantilaisen Helenin viereen, takanani thai-miehet, edessäni jenkkiherra ja luokkamme nuorin, 18-vuotias japanilainen Marina. Vaihtelua järjestykseen tuo luetunymmärtämisen tunnit toisessa luokassa, jolloin saattaa päätyä istumaan melkein kenen kanssa tahansa.

Tunneilla on aina sama kaava: Aamu alkaa edellisen kappaleen sanelulla, josta jatketaan suoraan uusiin kotona opeteltuihin sanoihin (15-20 sanaa/pv). Opettaja valitsee yhden molempiin taululle, ja niinpä päivän ensimmäiset 20 minuuttia jännittää pääsyä taululle, tai muuten vain kirjoittaa aina yhden lauseen myöhässä liian nopealta tuntuvaa sanelua, tai muistelee kiireessä uusia sanoja. Jos haluaa selvitä molemmat oikeasti kunnialla pitää merkit kyetä kirjoittamaan ilman sen kummempia muistelutuokioita. Vaikka olen parissa viikossa kirjoittamisnopeuttani petrannut, olen vieläkin - tuskinpa ainoana - saneluissa usein pahasti jäljessä. Näyttää onneksi siltä, että opettaja tietää vaikeuksista, sillä hän valitsee vain harvoin saneluun taululle valkonaamoja, tai oikeastaan juuri muita kuin merkkeihin kotona tottuneita korealaisia tai japanilaisia.

Aamustressaamisen jälkeen jatkamme uuden kappaleen tekstin opetteluun, joka opetellaan lausumaan muutamien alkumerkkien avulla lähestulkoon ulkoa. Kirjaa saa tarvittaessa vilkaista, mutta tavoitteena on muistaa teksti ilman apuja. Sen jälkeen häslätään kieliopin ja mahdollisesti tehtävien kanssa. Kahden tunnin jälkeen on 15-20 minuutin tauko, jonka jälkeen on eri opettajan johdolla joko kuuntelua tai luetunymmärtämistä, nekin tiukasti kirjan etenemistä seuraten.

Opiskelussa ei siis paljon sosiologista mielikuvitusta tarvita. Olenkin miettinyt, että iltaisin pitäisi lukea enemmän muutakin kuin hesarin miniuutisia, ettei akateeminen ajattelu unohdu juuri ennen gradun väsäämistä. Lehdistä en ikävä kyllä ota täällä vielä selvää, mutta toivottavasti lukeminen alkaa vähitellen onnistua.

Juu, on yö, pitää ehtiä nukkumaan ennen puoli yhdeksän nimenhuutoa.