Viikonloppulöysäilyä

Muutama päivä vierähti taas nopeasti koulutahtiin tottuessa ja univelkoja nukkuessa. Perjantai-iltapäivällä suunnistin Suomen suurlähetystöön äänestämään. Paluumatkalla kaupungin ökyalueilta poikkesin WangFuJingille, Pekingin pääkauppakadulle. Löysin toki kaupungin parhaat kirjakaupat, mutta muuten shoppailukatujen elämä on äärimmäisen rasittavaa. Palasin väsyneenä kotiin ja nukuin puoli vuorokautta kouluviikosta toipuakseni.

Perjantai-illan muutaman tunnin metromatkailun jälkeen olin ajatellut vältellä liikenneruuhkia. Kämppikseni saivat sittenkin houkuteltua minut mukaan paikalliseen Carrefouriin, Ranskan Anttilaan, josta saa kaikkea halvalla ja helposti. En arvannut, että paikallinen Carrefour on megakokokoinen tavaratalo, jonka ympärille oli tarttunut kymmeniä muita liikkeitä, joiden ohi kuljettuaan saattoi päästä tekemään varsinaiset ostoksensa. Lauantairuuhkat vastasivat Hullujen päivien avajaisia: jo pelkästään toisen kerroksen rullaportaisiin piti jonottaa kymmenisen metriä. Lopulta kämppiksilläni meni ostoksiin lähes kaksi tuntia ja muutaman kilometrin paluumatkaankin kolme varttia, joten siinäpä se lauantai sitten olikin.

Illaksi olimme sopineet luokkakavereiden kanssa lähtevämme ulos. Espanjalainen ystävämme MoDi (niin, meillähän on hauskat kiinalaiset nimet…, T: XiMo) vei meidät – muutaman japanilaisen, pari kiinalaista ja minut – toveriensa latinoclubille, jonne saavuimme ensimmäisinä joskus kymmenen paikkeilla. Clubilla oli kavala 60 kuain (n. 6 euron) all-you-can-drink –tarjous, jolla saattoi tilata kymmenen kohdan listalta tiukasti rommi- tai vodkapitoisia drinkkejä. Muun muassa Gin Tonicit ja Cuba Libret tarjoiltiin kaljatuopeista, joihin rommia laskettiin lähes yhtä paljon kuin virvokkeitakin.

Paikka alkoi täyttyä ennen puolta yötä erityisesti espanjalais- ja latino-opiskelijoista. Pääsin hiprakoissani terästämään vanhoja espanjantaitoja kiinan lausumisen osoittauduttua baarimelussa liian haastavaksi. Tapasin yllättäen myös vanhan tuttuni, perulaisen Eduardon, jonka olin tavannut puolitoista vuotta sitten Koreassa APECin konferenssissa. Toverieni kaikottua jo puolen yön jälkeen jäin hengailemaan uusien puolalais- ja italialaisystävieni kanssa jonnekin neljään, jolloin paikka alkoi vähitellen hiljenemään.

Mukanamme olleet kaksi noin parikymppistä japanilaisnaista olivat yllätyksekseni kertoneet olevansa ensimmäistä kertaa klubilla. Olin aina luullut, että Japanissa hengaillaan klubeilla vähintään yhtä paljon kuin Euroopassakin. Perjantaina luokkamme japanilaisia ja korealaisia poikia mukaan houkutellessani sain kaikilta jotenkin välttelevän vastauksen, eikä heistä siis kukaan mukaan tullutkaan. Ehkä siis turha odottaakaan aasialaisista ystävistämme seuraa aamuyön rientoihin. Mutta ehkä vain en tiedä missä aasialaisten parhaat bileet pidetään…

Katsoin puolenpäivän aamupalapöydästäni kiinalaisen leffan nimeltä Sanxia Haoren (Still Life). Kaksi aikuista ihmistä etsi erilleen ajautuneita puolisojaan, taustalla Kolmen Rotkon Padon alta hajotettava kaupunki ja siitä aiheutuneet pakkosiirrot. fi.wikipedia.org/wiki/Kolmen_rotkon_pato . Nuorempi pareista päätyi tavattuaan eroon, vanhempi taasen palata 16 vuoden eron jälkeen yhteen. Leffan viipyilevä tunnelma sopi oikein hyvin raukeaan sunnuntaiaamuuni. Maisemat olivat todella hienoja, en tosin tiedä mitä niistä on 156 metrin vedenpinnan korotuksen jälkeen jäljellä.

Ostin perjantaina Ha Jinin Odotus –nimisen romaanin, jossa käsitellään samaa pitkän eron teemaa. Katsotaanpa jääkö ensi viikon läksyiltä aikaa kirjallekin.