Sunday, September 28, 2008

Loma alkoi jo

Kolme ensimmäistä viikkoa ovat olleet hektisiä. Opiskelimme koko viime viikonlopunkin; vielä klo 14 sunnuntaina alkaneella tunnilla kävimme tiukasti läpi kielioppirakenteita. Aamulla tosin puhumisen ja kuuntelun tunti(听说教程)kääntyi pienen osallistujamäärän takia kunnon shaolin-kungfu-taistelun katsomiseksi. En ollut ennen nähnytkään aitokiinalaista wushu-taisteluleffaa, joskin juoni ja vitsit eivät olleet kummempia kuin Jackie Chanin ja Bruce Leen tähdittämissä amerikkalaistuotoksissa.

Aloitin loman clubbailemalla Sanlitunilla, Pekingin baari-/länkkärialueella. Indonesialainen ja saksalainen ystäväni tuntevat paljon yliopiston kiinalaisia opiskelijoita, joita oli Mixissä yllättävän paljon. Oikeastaan luulin, ettei suurin osa kiinalaisopiskelijoista käy kauheasti ulkona.

Lähtöön kannustivat myös uudet naapurimme. Viikonloppuna viereiseen huoneeseen saapui kaksi kamputsealaista, jotka pitivät jo muuttopäivän iltana huoneessaan karaokeillan. Eilen huoneessa pidettiin kunnon kamputsealaisbileet ruokaa laittaen ja tietysti karaokea laulaen. Lähtiessäni puoli kahdeltatoista ulos arvasin, ettei karaoke ja mekastus loppuisi lähitunteina. Kämppikseni Nicolas olikin kuunnellut bileitä puoli viiteen aamulla. Ei siis ollut lainkaan huono idea viettää lomanaloitusyötä kaupungilla.

No comments: