Ehkä bändiä on vaikea verrata mihinkään suomalaiseen mutta sijoittaisin sen jonnekin CMX:n ja Absoluuttisen nollapisteen väliin. Iso harteikas solisti oli meikannut kasvonsa Pekingin oopperan tähtien tapaan ja hallitsi hienosti kiinalaisen oopperalaulun. Raskaita rumpuja ja bassoa säesti yksi tyyppi kiinalaisella torvella ja huilulla vuorotellen.
Second hand rose band oli ensimmäinen kiinalaisbändi joka todella yhdisteli kiinalaista musiikkiperinnettä välillä raskaaseenkin rokkiin. Solisti oli joka tapauksessa viishenkisen bändin tähti mielettömillä laulutaidoillaan ja kyvyllään ottaa kiinalaisyleisö välispiikeillään. Verrattuna aikaisempiin keikkareissuihini Pekingin suht kalleilla klubeilla (60 ¥ l. 6 € sisään) porukka oli vähemmän laittautunutta, ehkä vähän suomalaisten Absoluuttisen Nollapisteen fanien oloista väkeä. Pitkän keikan aikana tuskin kukaan yleisöstä liikkui paikaltaan, osaksi ehkä väenahtaudesta johtuen, mutta ehkä sittenkin pääasiassa koska jokainen halusi nähdä joka biisin alusta loppuun.
Pistän tässä, tässä ja tässä biisejä esimerkiksi. Ne on Kiinan google-korvikkeesta, Baidusta poimittuja linkkejä, jotka saa hakukoneella helposti haettua ja sitten omalle koneelle ladattua. Baidu on muutenkin loistava (vaikkei ehkä copyright-uskovaisten mieleen), koska sieltä saa kaiken kiinalaisen musiikin ilmaiseksi. Onkin sanottu, että niin kauan kuin google ei tarjoa Kiinassa mp3-hakupalvelua, niin se ei tule Baidua päihittämään.
Muuten juhlistin viikonlopun alkua viettämällä iltapäivän 798:ssa, Pekingin keskustan ulkopuolisella taidealueella. 798 on siis vanhaan metallitehtaaseen perustettu galleria-alue, josta on tullut suuri kaikessa suhteessa (ks.
aiempi postaus 798:sta). Parasta kuitenkin on, että aurinkoisena syyspäivänä alue on täydellinen hengailualue ilmaisine gallerioineen, tyylikkäine kahviloineen ja hauskoine pikkuputiikkeineen. Jos Pekingistä haluaa ostaa tuliaisia 20 kaverille, tuskin 798:n taidekauppoja parempia paikkoja voi löytää.
Alla pari kuvaa 798:sta...
No comments:
Post a Comment