Rikkaiden kampus

Täällä päätyy Suomen yliopistoarkea helpommin miettimään millaisissa taloudellisissa oloissa muut opiskelijat elävät. Kielten ja kulttuurin yliopiston (北京语言大学, lyhyesti Beiyu) kampuksen vajaa kahdeksan tuhatta opiskelijaa (?) ovat pakkautuneet melko pieneen tilaan, jossa on tarjolla laaja skaala palveluja ja asuntoja sen mukaan mitä kukin on valmis maksamaan. Tasoerot ovat melko suuret konferenssikeskuksen yli 300 e kuussa maksavista privaattihuoneista aina meidän vanhan ykkösrakennuksen, ja kiinalaisten vielä tiiviimmin majoittaman (4 hlöä/huone) kakkosrakennuksen melko vaatimattomiin oloihin. Samoin ruokailun voi hoitaa lähes kympin (€) per ateria maksavissa länkkäri- tai japanilaisrafloissa, tai hyvinkin alle 50 sentin metallitarjottimelle ladottavalla kanttiiniaterialla. Jotkut tosin selviävät vielä vähemmällä tekemällä ruuan itse dormissa.

Muistelen, että viime vuonna rahapuoli tuli lopulta selvästi esiin lounaspaikkavalinnoissa. Nautimme yleensä pitkän lounaan japanilais-eurooppalais-australialaisella porukalla. Alussa ei tullut mieleenkään että aina alle 2,5 euron jäänyt lounaamme olisi joillekin liian kallis. Ajan mittaan huomasin, että porukkamme oli ns. vieraita myöten aina hyvin länkkäripainotteinen. Lopulta aloin itsekin suosia meluisampia, rähjäisempiä ja tupakansavuisempia kanttiineja.

Siten löysin vasta aivan edellisen vaihdon lopulla nykyisen vakikanttiini jossa maksan ateriastani yleensä noin euron. Paikan hyvä puoli on, että eri salin viisi eri keittiötä tarjoavat erilaisia vaihtoehtoja, jolloin ateriasta voi maksaa vain noin 50 senttiäkin. En todellakaan usko, että paikan hinta on kenellekään oikeasti ongelma, joten sinne voi kutsua rauhassa myös kenet tahansa länsimaailman ulkopuolelta tulevan kaverin. Mikä parasta, ruoka on loistavaa ja palvelu nopeaa.

Vasta lomalla kiinalaisten kanssa jutellessani minulle selvisi, että meidän yliopistolla on Kiinassa maine hiukan paremman väen yliopistona. Olin aiemmin luullut opiskelevani varsin normaalissa mutta arvostetussa kieliin painottuneessa ja vaihtareita normaalia enemmän kouluttavassa opinahjossa. Vaikka Beiyu ei olekaan yhtä kuuluisa kuin läheiset Tsinghua ja Pekingin yliopisto, opiskelu täällä on ilmeisen kallista muihin valtion yliopistoihin verrattuna. Olin yllättynyt kuullessani yliopistomme kanttiinien olevan lähes tuplahintaisia muiden lähiyliopistojen vastaaviin. Syynä olemme me ökyrikkaat länkkärit, jotka emme välitä maksaako riisikulho 2 vai 5 senttiä, tai koko ateria 30 vai 80 senttiä. Kiinalaisystäväni kertoi normaalin pekingiläisopiskelijan selviävän arkisista ruokakuluistaan noin ¥ 400:lla (40 €) kuussa kun taas täällä saa varata aterioihin tuplasti enemmän. Ilmeisesti kaikki muutkin palvelut ovat yläkanttiin hinnoiteltuja. Luulen kuitenkin, että paikalliset Beiyun opiskelijat maksavat opinnoistaan paljon ulkomaisten 2300 euron lukuvuosimaksuja vähemmän. Muissa lähiyliopistoissa lukuvuosi maksaa kuulemma 700-800 euron luokkaa.

Lomalla tosin aloin epäillä elämmekö me länkkärit sittenkään taloudellisesti niin eri todellisuuksissa kuin paikalliset. Tapasin useita kirjastossa päivittäin näkemiäni kiinalaisia Chaoyang-alueen yökerhossa, jossa oli lähes Suomi-hinnat, aina viiden euron sisäänpääsystä lähtien. Toisaalta heillä voi olla omat hintansa tai kontaktinsa klubeihin, eivätkä he siten maksa sisälle samoin kuin me satunnaisesti klubbailevat länkkärit. Esimerkiksi alueemme Wudaokoun pääklubi Propaganda ei koskaan pidä pääsylippuhintoja esillä, vaan hinta määräytyy pärstäkertoimen mukaan. Kuulemma kaikki kazakstanilaiset pojat maksavat sisälle halutessaan 200 ¥ (20€), koska kasakkijengit ovat tapelleet itsensä ulos jo tarpeeksi usein.