Opiskelua, ei paljon muuta, vol. 2

Kirjoitan, vaikka juuri mitään ei ole tapahtunut, enkä suurempia ole ajatellutkaan.

Aika menee yksinkertaisesti opiskeluun. Motivaatio on vieläkin ihan ok, mutta läksyjen loputon kuorma vain tuntuu tukahduttavalta. On turhauttavaa, kun tunneille pääsee harvoin niin hyvin valmistautuneena kuin haluaisi. Uusia sanoja tulee varmaan noin sata päivässä, mutta aika riittää vain noin 30 opetteluun perusteellisesti. Koska tahti on niin kiivas, aiemmin käsiteltyjä aiheitakin olisi hyvä ehtiä kertaamaan. Viime vuonna täällä opiskellessani sanastot olivat jotakuinkin päivittäisessä elämässä käytettäviä, mutta nyt aiheet ovat entistä erikoistuneempia. Kavereiden kanssa ei tule päivittäin puhuttua laihduttamisesta ja rasvaimuista, eikä täällä usein edes ympäristöongelmista tai kaupunkiliikenteen muutoksista. Yhteinen aika kavereiden kanssa, yleensä aterioilla ja parikymmentä minuuttia kirjaston edustalla auringossa, menee joko uusien kiinalaistyyppien esittelyyn ja heidän kanssaan jutteluun, tai sitten viikonlopun suunnitteluun.

Oikeastaan elämä ei sittenkään ole niin kauheaa. Tapasin eilen kirjaston edustalla kiinalaisen englannin opiskelijan, joka antoi esseensä minulle kommentoitavaksi. Noin sivun englanninkielinen teksti oli koskettava minikertomus elämänkokemuksen merkityksestä. Tyyppi hengailee yleensä lähinnä muodista ja viikonloppureissuista juttelevien lökäpöksyjen kanssa, joten olin vähän yllättynyt hänen kirjoittajankyvyistään. Kirjoitettuani kommentit hänen esseestään hän lupasi etsiä minulle kielikaverin edellisen, hyvin lyhyeksi jääneen kielikoulutussuhteen päättymisen korvaamiseksi.

Tänään tapasin kirjaston edustan auringossa Sisä-Mongoliasta tulleen pojan, jonka kanssa harjoittelin tyhjät minuuttini mongoliaa. On hauskaa, että nykyiset kirjastoneduskaverini tuntevat lähes kaikki muut kirjaston edustalla lepäilevät, kiinalaiset mukaanlukien. Ainakaan tauoilla ei ole koskaan tylsää.