Alla kuvia viime viikoilta. Toissa viikonloppuna suuntasimme sunnuntaiaamuna kaupungin länsipuolen patikointikohteeseen Xiangshaniin, vapaasti suomennettuna tuoksuvuorelle. Vuori oli täynnä kaupunkia paenneita vapaapäivän viettäjiä, mutta siitä huolimatta oli hauska päästä pois Pekingin laakeilta kaduilta. Alla pari kuvaa vuorelta, sen juurella sijaitsevalta buddhalaistemppeliltä, ja tietysti patikointiseuralaisistani.
Viime viikonloppuna vietin lauantaita Nanluogulla, restauroidulla hutong-kadulla. Katu on vuosien varrella muuttunut entistä selvemmin turisteille suunnatuksi, ja nykyään oikeastaan kaikki kaupat ovat täynnä turistikamaa. Kadulla on kuitenkin useita viihtyisiä kahviloita, jotka ovat hyviä vaihtoehtoja kirjaston lukusaleille. Katu on kansoitettu pitkäputkisilla järkkäreillä varustautuneista kuvaajista. En vain halunnut kuulua joukkoon, joten kuvia reissulta ei suuremmin kertynyt. Alimmaisena kuitenkin yksi.
No comments:
Post a Comment