Rutiinitonta lomailua

Reilu viikko ns. lomaa on mennyt nopeasti. On hienoa huomata seitsemän lomaillan jälkeen, ettei ole kertaakaan valvonut yli yhteen eikä herännyt kertaakaan kahdeksan jälkeen. Päivät ovat tuntuneet kadonneen kavereiden kanssa syömiseen ja kahviloissa notkumiseen.

Loman kohokohtia ei vielä voi paljon luetella. Yritän kuitenkin etsiä yhden joka päivältä. Täytyy tosin huomioida, että tein itse asiassa viikonlopun ja toisen torstain töitä, eikä kello 5:08 tulleen herätyssoiton jälkeen voi oikein lomapäivästä puhua.

Ensimmäisenä lomailtana tiistaina 7.1. kävimme syömässä kämpän porukallamme, siis Gracen ja Helenin kanssa guizhoulaisessa ravintolassa Zhongguancunissa. Ruoka oli todellakin eksoottista, myös maukasta. Parasta oli varmaankin pekoniviipaleet ja kalahotpot.

Keskiviikkona ei ollut kohokohtia. Lepäsin. Luin lopultakin Ma Jianin sängyn alle kadonnutta Beijing Coma –romaania. Kirja kertoo vuoden 1989 opiskelijaprotestien valmistelusta koomassa makaavan demokratia-aktivistin muistelemana. Ma on taas kerran muutenkin kuin valitsemansa teeman vuoksi täysin epäkorrektia luettavaa Kiinassa. Ymmärrän kuitenkin hyvin miksi hän on valinnut tyylikseen inhorealistisen ihmiskuvauksen ja päähenkilönsä pienimpienkin ruumillisten toimintojen esittelyn. Kiinan mediassa asioiden joka ikisen asian siloinen pintakiilto on varmasti pidemmän päälle tuskastuttavaa. Ei siis ihme, että joku on ottanut tehtäväkseen kaiken likaisen ja epäpyhän esiinnostamisen.

Joka tapauksessa romaani aikamme traagisimmasta opiskelijaliikkeestä ja Pekingin yliopiston opiskelija-aktivistien sekoiluista on todella kiinnostava teema romaanille, vain vajaa 20 vuotta tapahtumien jälkeen. Ehkä kirjoitan kirjasta myöhemmin lisää, se kun tuntuu kestävän loputtomiin.

Vielä samana iltana kävin vielä castingeissa, varmistamassa paikkani Tsinghua-yliopiston tv-mainosmiehenä.

Torstain “kohokohta” oli illan visiitti Aasian suurimpaan kauppakeskukseen, tai oikeastaan ravintolaan kavereiden kanssa. Australialainen ystävämme Olivia on englannin opettajana kauppojen yläpuolelle sijoitetussa kielikoulussa. Siinä voikin hyvin yhdistää kiinalaisten kaksi suosittua aktiviteettia viikonloppuisin, opiskella ensin tuntikaupalla englantia ja shoppailla sen jälkeen mielen tyhjentämiseksi. No, joka tapauksessa kauppakeskuksen kiinalaisravintolan ruoka oli oikein maukasta, plussat erityisesti höyrytetylle kuhalle. Muuta kauppakeskuksesta en ehtinyt näkemäänkään.

Perjantai-iltana jäi taas kerran Mao-livehousen punkiltamat näkemättä. Lauantaiaamun työt alkoivat herätyksellä puoli kuuden paikkeilla, jonka jälkeen lähdimme kuvaamaan mainosta tunnin matkan päähän kaupungin pohjoispuolella. Tuntui hieman pahalta poseerata telkkarimainokseen autokaupassa kiiltävien bemareiden ja mersujen edessä. Etukäteen oli ollut puhetta, että roolini on yliopiston opettaja. Tällä kertaa rekvisiittaan vain sattui kuulumaan autojakin. Onneksi muuten pysyttiin enemmän opettajateemassa.

Parasta oli, että työpäivä loppui jo puolen päivän jälkeen. Tuntui, että kerrankin pääsee tuntipalkoille.

Sunnuntaina tutustuin jo paremmin entistä suurempaan näyttelijäporukkaan. Meillä oli taas kerran loputtomasti aikaa jutella kuvauksien välissä. Vanha näyttelijäherra piti minulle seuraa ja opetti kiinalaisia idiomeja ja xiangshengin (kiinalaisen stand-up komiikan vastineen) pätkän, välillä myös kuvaustilanteiden keskellä. Työ ei siis sinällään ollut kauhean pahaa, jos ei vain päästänyt itseään pitkästymään.

Maanantain ilmeisesti lepäsin. Istuin kahvilassa ja luin.

Tiistaina kävin Nanluoguxiangilla Langan haastattelussa ja näin sen jälkeen Li Guoa ja Liu Chaoa, kumppaneitani puolentoistavuoden takaiselta Dunhuangin reissulta. Ohjaajani Li Guo antoi mulle viimein dokumentin, jossa leikin englantilaista tutkimusmatkailijaa. Vaikka näyttelijäkaarti oli useamman kymmenen hengen kokoinen ja aikaa pelkästään kuvauksiin kului kolme viikkoa, minun lisäkseni dokkarissa ei kovin montaa näyttelijää esiinny. Tietysti kuvauksia leikataan rankasti, mutta lopputuloksesta päätellen näytti siltä, että suurin osa porukasta oli paikalla aivan turhaan. 45 minuutin dokumentti tulee helmikuussa ulos CCTV1:ltä.

Keskiviikkona jännitin koetuloksiani ja olin oikeasti yllättynyt, että kaikki viisi koetta menivät kirkkasti läpi. Illalla sain lopultakin varattua liput Kunmingiin kuun lopulla. Tarkoituksena on siis reissata noin kolme viikkoa Yunnanissa ja matkalla etelästä kohti Pekingiä.

Suostuin torstaiksi taas näyttelemään. Eläytyminen Houhai-puistossa eksyneeksi turistiksi ei ollut kovin vaikeaa. Kahdesta pätkästä koostuneet kuvaukset kestivät viisi minuuttia jonka jälkeen agentti ojensi setelinipun ja tarjoutui viemään minut ja tyttöystävääni näytelleen venäläismallin takaisin kotiin. Olin niin tyytyväinen korkeimmasta koskaan saamastani minuuttipalkasta, että jäin läheisellä Nanluoguxiangille kuluttamaan aikaani kahvilassa Beijing Comaa lukien.