Vuokrasimme aamulla pyörät ja suuntasimme noin viisi kilometriä kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle Songzanlinin luostarille (松赞林寺) . Yli neljäsataa vuotta vanhassa luostarissa asuu tapaamiemme munkkien arvion mukaan yli tuhat munkkia, lähinnä Shangri-lasta, mutta ilmeisesti useita myös nykyisen Tiibetin provinssin puoleltakin. Suuri luostarialue koostuu useista temppelirakennuksista, niiden yhteyteen rakennetuista huoltotiloista (kuten sianrasvalta käryävästä kynttilätehtaasta) sekä itse temppelialueen ympärille kukkulan rinteille tiibetiläistyyliin rakennetuista asuinrakennuksista.
Luostarissa saattoi kulkea melko vapaasti eikä muita turisteja suurella alueella ollut kuin kourallinen. Useammassa temppelirakennuksessa oli suuria Buddha-patsaita kukousalttareineen, joiden ympärillä sai kuljeskella rauhassa. Alttareiden ympäristö oli täynnä erilaisia lahjoja, erityisesti setelirahaa ja hedelmiä. Lisäksi joillakin alttareilla oli hengellisten johtajien kuvia.
Myös tämän pääluostarin temppeleissä Dalai Laman kuvat olivat näkyvästi esillä. Yritin katsoa olivatko kuvat nopeasti piilotettavissa paikoissa, mutta ainakin yksi suuri Dalai Laman kuva oli lasivitriinissä runsaiden lahjojen takana. Näytti tosiaan siltä, että joko Dalai Laman kunnioittaminen oli julkisesti hyväksyttyä tai munkit tekivät sitä Songzanlinissä Kiinan hallinnon kielloista huolimatta.
Olin joka tapauksessa yllättynyt Dalai Laman julkisesta kunnioittamisesta, sillä juuri hänen kuviensa esillä olon sanottiin johtaneen useiden munkkien vainoihin ja vangitsemisiin Tiibetin viime vuoden mellakoiden jälkiselvittelyissä. Kun en nähnyt Dalai laman kuvia Panchen laman ja luostarinjohtajan kuvien rinnalla ensimmäisessä käymässäni temppelissä, kysyin asiasta paikkaa hoitaneelta munkilta. Hän kertoi, ettei Kiinan hallituksella ollut mitään merkitystä sille missä kenenkin kuvia pidettiin. Hänen mukaansa hänen valvomassaan temppelissä Dalai Laman kuville ei vain ollut tarvetta.
Luostarin keskeisimmän Buddha-patsaan takana oli laaja, matoilla peitetyillä istuinriveillä täytetty rukoushalli, jossa muutama munkki luki mantrojaan vieraiden ja muiden munkkien kierrellessä ympärillä. Juttelin rukoilijoiden lähellä lahjoja hoitaneen munkin kanssa ja hän kertoi tulleensa luostariin Tiibetistä, toisin kuin muut tapaamani, paikallista väkeä olevat munkit. Toinen, vasta 11-vuotias munkki oli juuri vastaanottamassa kyläilevää äitiään kun häiriköimme häntä temppelissään. Dalai Laman kuvasta hän osasi vain kertoa hengellisen johtajan asuvan Intiassa ja lähtevänsä sinne itsekin vähän vanhempana.
Myös eräässä toisessa temppelissä munkeilla oli meneillään rukoushetki. Valmistauduin temppeliin astumiseen sulkemalla kännykkäni tekstailtuani juuri kaverille. Munkkeja tarkemmin katsottuani huomasin kuudesta munkista puolten keskittyvän mantrojen lukemisen sijaan pikemminkin kännykkäruutuihinsa ja juttelevan satunnaisesti mantroja lukevien yli keskenään. Eli länsimaista tuttu IT-saaste oli ujuttautunut osaksi myös Himalajan juurella asuvien munkkien "työpäivää"...
Kierreltyämme luostarissa hyvinkin useamman tunnin jatkoimme pyöräilyämme kauempana luostarin takana sijaitsevalle Napa-järvelle (纳帕海）。 Otimme luostarilta suorimman reitin pitkin kukkuloiden reunoja kiertäviä hiekkateitä, läpi vaatimattoman näköisten pikkukylien. Kaikki kyläläiset olivat tietä kysyessä ystävällisiä ja saimmepa erään pojan saattamaan meitä hyvän matkaa pyörällään. Muuten tapasimme reitillä kymmeniä mustia sikoja ja ohitimme useita muhkeasarvisia mutta rauhallisia jakkeja.
Saavuimme lopulta järvelle, joka oli itse asiassa kaunis aava aronurmialue. Vettä oli vain paikoittain nilkkaan asti joten pystyimme pääosin pyöräilemään pitkin kuivaa nurmikkoa. Pienen kuvaus- ja evästauon jälkeen totesimme retken kannattaneen ja aloimme suuntaamaan järven reunaa toista reittiä kohtia Shangri-lata.
Järvenrantakylässä kysyimme tietä vanhalta tiibetiläismieheltä, jolla oli lyhyeksi ajeltu päälaki ja kaunis musta, pitkälti selkään ylettyvä palmikko. Hän pyysi heti pari sanaa vaihdettuamme meitä sisään pihalleen teelle, johon pienen empimisen jälkeen astuimmekin.
Tiibetiläisasuun pukeutunut rouva alkoi valmistella meille teetä ja syötävää sillä aikaa kun herra ohjasi meidät sisälle suureen taloonsa ja esitteli meille rukoushuonetta. Hämmästelimme huoneen temppelimäistä koristelua hienoine seinämaalauksineen, lahjoineen ja buddhankuvineen. Huoneessa oli kaunis pieni alttari, johon oli asetettu hengellisten johtajien kuvia ja runsaasti hedelmiä ja seteliä lahjoiksi. Huone muistutti hyvinkin vaatimattomampien temppeleiden rukoushuoneita ja osoitti vaikuttavasti uskonnon vaikutuksen talossa.
Rukoushuoneesta herra ohjasi meidät suureen halliin, jonka nurkassa oli suuri keittouuni ja tiibetiläismatoilla peitetyt istuimet sen ympärillä. Hän pyysi meitä istumaan viereensä vasemmalle puolelleen kun taas rouva tuli pian valmistamaan jakinvoiteetä pienellä kirnulla tulipaikan toiselle sivustalle.
Kehuimme herran taloa ja ihmettelimme hallin valtavia tukiparruja ja nurkkauksen runsaita buddhalaislahjoja ja hengellisten johtajien kuvia. Mies alkoi pian kertoa tiibetiläisten asemasta Kiinassa ja ilmaisi nopeasti katkeruutensa Dalai Laman pakottamisesta maanpakoon. Hän toisti useaan kertaan Tiibetin olleen itsenäinen neljä vuosisataa, mutta joutuneen kohta jo 60 vuodeksi Kiinan hallinnon sorron alle.
Seinällä parhaalla paikalla olevaa Dalai Lamaa hän ylisti suurimpana auktoriteettina ja kertoi lähettäneensä vanhimman poikansa Intiaan opiskelemaan buddhalaisuutta. Toinen poika oli läheisessä Songzanlinin luostarissa ja nuorin, 18-vuotias työskenteli lähistöllä. Hän jatkoi kertomalla, että vaikka Tiibetissä Lhasassa käydäänkin yhä usein, lapset lähetetään nykyään Dharessalamiin buddhalaisoppiin.
Yllätyin hieman hänen kerrottua käyneensä kahdesti Intiassa ja selitettyään reitin kulkevan Tiibetistä Nepaliin ja sieltä edelleen Dharessalamiin. Olin luullut reittiä jotenkin vaaralliseksi luettuani kiinalaisten rajavartijoiden ampuneen Intiaan matkanneita pyhiinvaeltajia Himalajan vuoristossa. Kysyin asiasta toistamiseen varmistaakseni että käsitin oikein, mutta en sen jälkeen alkanut utelemaan reitin vaaroista, kun matkanteko Intiaan vaikutti miehelle aivan luonnolliselta asialta. Dharessalamiin lähetettyä poikaansakin herra odotti takaisin opintojen loputtua.
Vaikka Shangri-lan läheiset tiibetiläiskylät näyttävät alkeellisilta ja hyvin paikallisilta, niistä vaikuttaa olevan säännöllistä liikettä sekä Lhasaan että vielä kauemmas Dharessalamiin. Vierailemamme talo näytti sisältäpäin paljon rikkaammalta kuin mitä ulkoportilta olisi voinut kuvitella, ja heillä ilmeisesti oli hyvinkin varaa lähettää vanhin poika kauas Intiaan ja toinenkin läheiseen luostariin.
Ihmettelimme pehmeää teetä juodessamme kuivaa järveä, mitä herra kommentoi valittamalla han-kiinalaisten tukehduttaneen kolme järveen virtaavasta neljästä joesta. Alueella oli kuulemma aiemmin myös valtavia puita, halkaisijaltaan jopa kolmemetrisiä, mutta viime vuosikymmeninä han-kiinalaiset olivat hakanneet kaikki ja kuljettaneet rungot pois. Näimme tosin tien varrella vieläkin valtavia, halkaisijaltaan hyvinkin yli metrisiä tukkeja; emme tosin yhtä suuria kuin hallin keskeinen tukitukki.
Rouvan sotkettua käsikirnussa jauhetun jakinvoin teehemme, isäntä vielä lisäsi mukaan reippaasti kovaa, käsin murennettavaa juustoa. Käteemme työnnettiin yksi toisen perään suuria makeita pikkuleipiä ja tiibetiläiskakkuja kunnes lopulta kieltäydyimme hyvin päättäväisesti uusista paloista.
Hyvinkin tunnin juttelun jälkeen talon nuorin poika tuli sisään. Rento 18-vuotias tyyppi söi kanssamme pari keksiä ja auttoi ottamaan pari kuvaa teenurkkauksessa vanhan parin kanssa. Jätimme lopulta pihapiirin tarjoiluista kiitellen ja mahamme voiteellä täytettynä.
No comments:
Post a Comment