Jatkoimme Gemman ja Peterin Shangri-lahan, neljä tuntia bussilla Lijiangista pohjoiseen. Perille päästyäni olin yllättynyt kaupungin takaperoisuudesta. Siinäkö oli tosiaan Shangri-la, maanpäällinen paratiisi? Kaupunki muistutti minua ennemminkin viiden vuoden takaisesta Ulan Batorista, kuivasta, kylmästä ja turisteja janoavasta provinsiaalisesta kylästä.
Gemma oli jo Lijiangista lähtiessä hieman kipeänä, joten kiersimme ensimmäisenä päivänä kaupunkia Peterin kanssa kahdestaan. Kävimme tyhjän, mutta selvästi turisteja odottavan Vanhan kaupungin tuntumassa sijaitsevassa Lama-temppelissä, jonka jälkeen kiipesimme lehmipeltojen läpi läheiselle kukkulalle. Kukkulan huipulla oli pieni, yhden huoneen kokoinen lama-temppeli, joka oli ympäröity kovassa tuulessa lepattavilla rukouslipuilla. Kukkulalta näki kaupungin yli ja sai vilauksen kaupungin toisella puolella nousevasta Sangzhilinin luostarista.
Kukkulan huipun munkit kehottivat meitä käymään mahdollisimman pian alueen suuressa, itse asiassa koko Etelä-Kiinan suurimmassa, lama-luostarissa, mikä olikin seuraavan päivän suunnitelmamme.
Olin yllättynyt nähdessäni Dalai Laman kuvat avoimesti esillä syrjäisessä temppelissä. Alempana, vanhan kaupungin suuremmassa temppelissä olimme nähneet vain Pekingissä asuvan, Kiinan hallinnon valitseman Panchen Laman kuvia.
Palasimme hiljalleen hostellille ja haimme Gemman illalliselle. Ikävä kyllä hän ei voinut juuri aiempaa paremmin, eikä hän siten päässyt mukaan seuraavan päivän pyöräretkellemmekään.
No comments:
Post a Comment