Thursday, March 26, 2009
Yksi 16 miljoonasta
Hävitin pari päivää sitten toisen pyöräni, hienon Giantin, aivan yliopiston länsiportin ja äitin hotellin tuntumassa. Harmittelin tappiotani viime päivät, kunnes urpekingingiläinen opettajani tokaisi tänään tunnilla: 一你没有丢两三自行车你不是北京人， eli: "Et ole mikään pekingiläinen jos et ole hävittänyt paria kolmea polkupyörää." Pyörän kadottamisen kokemus kuuluu siis olennaisesti kiinalaisuuteen, varsinkin Pekingissä. Siis yksi askel jälleen eteenpäin. Seuraavat askeleet vaatinevat aina vain suurempia uhrauksia...
16 miljoonaa
Luin eilen jopa uutisenkin, joka oli sen verran kiinnostava, että kommentoin sitä tännekin. Pekingissä pohditaan tosissaan, pitäisikö yhden lapsen säännön rikkomisesta alkaa maksaa progressiivista sakkoa; siis toisin sanoen, pitäisikö rikkaiden maksaa extra-lapsestaan köyhiä enemmän.
Suomalaisena hyvinvointivaltion kersana kannatan ideaa. Kiinaa kokeneena ja ekotasapainoa silloin tällöin ajattelevana en myöskään vastusta yhden lapsen politiikkaa. 人太多了， eli "ihmisiä on liikaa" on niin yleinen selitys asioiden luistamattomuuteen, että siitä on tullut vitsi (ainakin meille jotka pääsemme täältä joskus pois).
Kiinassa progressiivinen verotus on käsittääkseni hyvin vähäistä. Siihen lienee yksi syy on se, ettei veroja liiemmin makseta, ja toinen, että veronkiertostrategiat ovat paikallinen sudokun korvike keski-iän ylittäneiden luovuuden ylläpitämiseksi.
Tällä hetkellä keskivertopekingiläinen maksaa ylimääräisestä kersasta 3-8 vuoden palkkaa vastaavan summan. Tämä viittaa siihen, että ns. oikeiden kaupunkilaisten (alkuperäinen bättre folk) keskitulot oli viime vuonna 24,700 ¥ (n. 2300 €) ja maalta tulleiden kaupunkiasukkien (ruskettuneet plebeijit) noin 1000 €. Pekingin tuloerot tietäen nykyinen sakkosumma, ilmeisesti n. 75,000 ¥, on uusrikkaille karkkirahaa, tai ei ainakaan mikään este perheenlisäykselle.
Kiinasta on myös aina hauska kertoa kasvulukuja, olivatpa ne oikeasti miten epäinformatiivisia tahansa. Kiinan väkiluku kasvaa syntyvyyskontrollista huolimatta 8-10 miljoonalla vuodessa. Pekingin väkiluku on saavuttanut viime vuonna 16 miljoonaa. Kontrollin jatkumisesta huolimatta (joo, lopettamisestakin on keskusteltu) pekingiläisiä on 2020 mennessä 18 miljoonaa. Suuri muutto siis jatkuu ja ahkeria nuorukaisia riittää Pekingissä jatkossakin.
Lähteitä Danwei.orgin kautta:
China Daily Chinagatessa: http://en.chinagate.cn/development/society/2009-01/14/content_17106040.htm (kiinaksi)
Beijing Times: http://epaper.jinghua.cn/html/2009-03/25/content_404552.htm
Suomalaisena hyvinvointivaltion kersana kannatan ideaa. Kiinaa kokeneena ja ekotasapainoa silloin tällöin ajattelevana en myöskään vastusta yhden lapsen politiikkaa. 人太多了， eli "ihmisiä on liikaa" on niin yleinen selitys asioiden luistamattomuuteen, että siitä on tullut vitsi (ainakin meille jotka pääsemme täältä joskus pois).
Kiinassa progressiivinen verotus on käsittääkseni hyvin vähäistä. Siihen lienee yksi syy on se, ettei veroja liiemmin makseta, ja toinen, että veronkiertostrategiat ovat paikallinen sudokun korvike keski-iän ylittäneiden luovuuden ylläpitämiseksi.
Tällä hetkellä keskivertopekingiläinen maksaa ylimääräisestä kersasta 3-8 vuoden palkkaa vastaavan summan. Tämä viittaa siihen, että ns. oikeiden kaupunkilaisten (alkuperäinen bättre folk) keskitulot oli viime vuonna 24,700 ¥ (n. 2300 €) ja maalta tulleiden kaupunkiasukkien (ruskettuneet plebeijit) noin 1000 €. Pekingin tuloerot tietäen nykyinen sakkosumma, ilmeisesti n. 75,000 ¥, on uusrikkaille karkkirahaa, tai ei ainakaan mikään este perheenlisäykselle.
Kiinasta on myös aina hauska kertoa kasvulukuja, olivatpa ne oikeasti miten epäinformatiivisia tahansa. Kiinan väkiluku kasvaa syntyvyyskontrollista huolimatta 8-10 miljoonalla vuodessa. Pekingin väkiluku on saavuttanut viime vuonna 16 miljoonaa. Kontrollin jatkumisesta huolimatta (joo, lopettamisestakin on keskusteltu) pekingiläisiä on 2020 mennessä 18 miljoonaa. Suuri muutto siis jatkuu ja ahkeria nuorukaisia riittää Pekingissä jatkossakin.
Lähteitä Danwei.orgin kautta:
China Daily Chinagatessa: http://en.chinagate.cn/development/society/2009-01/14/content_17106040.htm (kiinaksi)
Beijing Times: http://epaper.jinghua.cn/html/2009-03/25/content_404552.htm
Wednesday, March 25, 2009
Poliittista vaivaantumista koululuokassa, vol. 2
Viime päivinä äiti on ollut kylässä enkä ole juuri hengaillut yliopistolla. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Tänään koulupäivä päättyi joka tapauksessa vasta kuudelta kulttuurimaantiedon tunnillamme. Yleensä leppoisa miesvoittoinen luokkamme on puhelias ja viihdyttää kysymyksillä nuorta naisopettajaamme. Tänään Tiibetiä käsitelleellä tunnilla oli kuitenkin hiljaista. Ilmeisesti opettajamme oli tavalla tai toisella velvoitettu käsittelemään tavallista provinssiesittelyä perinpohjaisemmin Tiibetin historiaa. Reilun kymmenen paikalle saapuneen kysymykset olivat harvinaisen vähissä kun opettaja selitti Tiibetin vallan siirtymistä kansalla v. 1951 ja edelleen Lhasan hienoa modernisoitumista viime vuosikymmeninä.
Opettajamme on tuskin meitä vanhempi ja aika hauska (eikä myöskään lainkaan paha katsella, niin kuin kiinalaiset sanoisivat). Luokassa on aina rento tunnelma, joten eipä kukaan jaksanut nytkään alkaa menoa pilaamaan. Lähinnä opettajaa kävi sääliksi, koska hän varmasti huomasi, ettei kukaan taida ottaa hänen versiotaan Tiibetin historiasta ja lama-buddhalaisuuden johtajarankingista tosissaan. Toisaalta aihealue ei tainnut myöskään olla kovin perinpohjin hänen hallussaan.
Luokkamme on onneksi jo tarpeeksi välitön, ettei kenelläkään ole tarvetta alkaa julistamaan erilaisia näkemyksiään. Kun kurssin aiheena ei ole yhteiskunta ja politiikka, käytäntö kelpaa minullekin. Tauolla meillä oli aikaa käsitellä Tiibetin (ja samalla myös Falun gongin) poliittinen tila englanniksi, opettajan varmasti ymmärtäen keskustelunaiheemme, mutta toisaalta häiritsemättä hänen opetusurakkaansa.
Tällaista keskustelukulttuuria siis meidän yliopistossa, jep jep. Kyllä Berliinin Freie Unin seminaareja on joskus ikävä.
Tänään koulupäivä päättyi joka tapauksessa vasta kuudelta kulttuurimaantiedon tunnillamme. Yleensä leppoisa miesvoittoinen luokkamme on puhelias ja viihdyttää kysymyksillä nuorta naisopettajaamme. Tänään Tiibetiä käsitelleellä tunnilla oli kuitenkin hiljaista. Ilmeisesti opettajamme oli tavalla tai toisella velvoitettu käsittelemään tavallista provinssiesittelyä perinpohjaisemmin Tiibetin historiaa. Reilun kymmenen paikalle saapuneen kysymykset olivat harvinaisen vähissä kun opettaja selitti Tiibetin vallan siirtymistä kansalla v. 1951 ja edelleen Lhasan hienoa modernisoitumista viime vuosikymmeninä.
Opettajamme on tuskin meitä vanhempi ja aika hauska (eikä myöskään lainkaan paha katsella, niin kuin kiinalaiset sanoisivat). Luokassa on aina rento tunnelma, joten eipä kukaan jaksanut nytkään alkaa menoa pilaamaan. Lähinnä opettajaa kävi sääliksi, koska hän varmasti huomasi, ettei kukaan taida ottaa hänen versiotaan Tiibetin historiasta ja lama-buddhalaisuuden johtajarankingista tosissaan. Toisaalta aihealue ei tainnut myöskään olla kovin perinpohjin hänen hallussaan.
Luokkamme on onneksi jo tarpeeksi välitön, ettei kenelläkään ole tarvetta alkaa julistamaan erilaisia näkemyksiään. Kun kurssin aiheena ei ole yhteiskunta ja politiikka, käytäntö kelpaa minullekin. Tauolla meillä oli aikaa käsitellä Tiibetin (ja samalla myös Falun gongin) poliittinen tila englanniksi, opettajan varmasti ymmärtäen keskustelunaiheemme, mutta toisaalta häiritsemättä hänen opetusurakkaansa.
Tällaista keskustelukulttuuria siis meidän yliopistossa, jep jep. Kyllä Berliinin Freie Unin seminaareja on joskus ikävä.
Thursday, March 19, 2009
Aiheita joita ei tulisi käsitellä kiinalaisessa koululuokassa
Tylsin kurssimme on varsin kiinnostavalta kuullostava sanomalehtitekstien luetunymmärtäminen. Ikävä kyllä, sen sijaan että lukisimme lehtitekstejä, opettajamme kirjoittaa 80 prosenttia ajasta taululle ja me pitkästymme, ja alamme häiriköimään.
Eilen lukemamme lehtitekstin aiheena oli kiinalainen blogimaailma, joskin artikkeli oli kirjoitettu yleisluontoisesti opettajamme kaltaisille 50+ -tädeille. Yleensä sulattelen käsittelemiemme tekstien propagandavivahteet sivuseikkoina, koska olen oppimassa kieltä. En myöskään halua väitellä arvon opettajarouvan kanssa artikkelien sisällöistä, joihin hänellä ei ole mitään sananvaltaa.
Joka tapauksessa tyhmien propagandististen tekstien lukeminen on raskasta jos niiden sisällöstä ei keskustella. Eilisessä tekstissä mm. todettiin blogien olevan kaksiteräinen miekka sillä niiden kautta voi levitellä mitä tahansa roskaa. Siksi kontrolli - millainen, sitä ei tarkennettu - on tarpeen. Se vain todettiin ja länsimaiset luokkatoverit virnistelivät tai huokailivat.
Haasteena on lopulta totuttautua lukemaan kiinalaisen median tuottamia tekstejä. Ensimmäinen ongelma on, että luemme tekstejä, joiden oletamme tyylilajinsa perusteella sisältävän uutta tietoa, vaikka se ei välttämättä olekaan kiinalaisen uutisen tärkein funktio. Uutiset sisältävät täällä enemmän kasvattavaa ja valistavaa informaatiota kuin mihin olemme tottuneet. Meille, 90-luvun nuorille, suoraa valistussanomaahan on ihan turha yrittää tyrkyttää.
Toinen ongelma on sietää ns. uutisartikkelia, jossa ei lopulta mennä siihen ongelmaan, jonka olemme tottuneet aiheeseen keskeisesti liittämään. Esimerkiksi Kiinan blogeja käsittelevässä artikkelissa sensuuri-kysymys jätetään kokonaan käsittelemättä. Kuka sellaista tekstiä haluaisi lukea? Oletamme siis jutun olevan tylsä ja tyhmä poliittisista syiistä. Kun ongelmasta ei voi edes puhua, niin se tietysti turhauttaa.
Ehkä olen ongelmani kanssa lopulta yksin. Tai ehkä amerikkalaisen Jessen kanssa, jota ei tosin ole tunneilla viime aikoina näkynyt.
Eilen lukemamme lehtitekstin aiheena oli kiinalainen blogimaailma, joskin artikkeli oli kirjoitettu yleisluontoisesti opettajamme kaltaisille 50+ -tädeille. Yleensä sulattelen käsittelemiemme tekstien propagandavivahteet sivuseikkoina, koska olen oppimassa kieltä. En myöskään halua väitellä arvon opettajarouvan kanssa artikkelien sisällöistä, joihin hänellä ei ole mitään sananvaltaa.
Joka tapauksessa tyhmien propagandististen tekstien lukeminen on raskasta jos niiden sisällöstä ei keskustella. Eilisessä tekstissä mm. todettiin blogien olevan kaksiteräinen miekka sillä niiden kautta voi levitellä mitä tahansa roskaa. Siksi kontrolli - millainen, sitä ei tarkennettu - on tarpeen. Se vain todettiin ja länsimaiset luokkatoverit virnistelivät tai huokailivat.
Haasteena on lopulta totuttautua lukemaan kiinalaisen median tuottamia tekstejä. Ensimmäinen ongelma on, että luemme tekstejä, joiden oletamme tyylilajinsa perusteella sisältävän uutta tietoa, vaikka se ei välttämättä olekaan kiinalaisen uutisen tärkein funktio. Uutiset sisältävät täällä enemmän kasvattavaa ja valistavaa informaatiota kuin mihin olemme tottuneet. Meille, 90-luvun nuorille, suoraa valistussanomaahan on ihan turha yrittää tyrkyttää.
Toinen ongelma on sietää ns. uutisartikkelia, jossa ei lopulta mennä siihen ongelmaan, jonka olemme tottuneet aiheeseen keskeisesti liittämään. Esimerkiksi Kiinan blogeja käsittelevässä artikkelissa sensuuri-kysymys jätetään kokonaan käsittelemättä. Kuka sellaista tekstiä haluaisi lukea? Oletamme siis jutun olevan tylsä ja tyhmä poliittisista syiistä. Kun ongelmasta ei voi edes puhua, niin se tietysti turhauttaa.
Ehkä olen ongelmani kanssa lopulta yksin. Tai ehkä amerikkalaisen Jessen kanssa, jota ei tosin ole tunneilla viime aikoina näkynyt.
Monday, March 16, 2009
Flunssainen illallinen Tsinghua-yliopistolla
Viikko näyttää alkavan orastavalla flunssalla. Tulin kotiin ennen yhdeksää - otettuani jo päivällä nokoset - kun ääni vaikuttaa hiljalleen katoavan.
Kävin kuitenkin kanttiini-illallisella Tsinghua-yliopistolla uuden kielikaverini Richardin kanssa. Hienoa amerikaneglantia puhunut tyyppi opiskelee siellä energiatekniikkaa ja taloutta - ja vapaa-ajallaan ilmeisen tosissaan englantia. Viikonloppuna tekemäänsä TOEFL:ia hän kutsui yllättävän helpoksi, samaan aikaan kun meidän yliopiston englannin pääaineopiskelijat käyttävät kuukausia pelkästään ko. kokeeseen valmistautumiseen. Oli vaikea uskoa, kun hän kertoi opiskelleensa englannin sanastoa 500 sanan päivävauhtia muutaman kuukauden ajan. Hän sanoi todella oppineensa englannin lyhyessä ajassa vasta opiskeluaikanaan. Hän suositteli minullekin käyttämäänsä tekniikkaa. Täytynee sitten varmaan ottaa harkintaan...
Tsinghuan uudessa hienosta ruokalasta ja keskusteluista Richardin kanssa jäi sellainen tunnelma, että siellä tosiaankin opiskelee Kiinan nuorison terävimmät tyypit, joita odottaa vakaa ja valoisa tulevaisuus. Richard arveli löytävänsä ilman muuta valmistuttuaan duunin jostakin Kiinan valtion suuresta energiayhtiöstä, joissa palkka voi alusta alkaen olla lähellä 2000 euroa kuussa. Se on kiinalaiselle kovan kuuloinen aloituspalkka.
Kiinalaisten opiskelijoiden ulkomaan opintojen motiiveja opiskeltuani oli kiinnostavaa kuulla, miksi Richard oli päättänyt hylätä idean opiskeluista Jenkeissä. Jos ei tähtää tutkijan uralle, niin ulkomaan opintojen duuni ulkomaisessa yrityksessä esimerkiksi USA:ssa harvoin johtaa terävimpiäkään kiinalaisia johtajan paikoille. Hän arveli, että hänen ulkomaille lähtevät opiskelutoverinsa palaavat ennemmin tai myöhemmin, mutta siinä vaiheessa hän on todennäköisesti tehnyt maisterinopinnot kiinalaisessa huippuyliopistossa elintärkeitä suhteita luoden ja sen jälkeen rakentanut vakavaraista uraa valtionyhtiössä jo useamman vuoden. Hän arvelee, että katuisi lähtöä viimeistään siinä vaiheessa kun haluaisi palata Kiinaan.
Hänen suunnitelmansa antoi hyvinkin erilaisen kuvan kiinalaisten yliopisto-opiskelijoiden tulevaisuudennäkymistä, kuin mitä meidän yliopiston naisvoittoiselta kieltenopiskelijaväeltä olen saanut kuulla. Heistä moni näkee ulkomailla opiskelemisen parhaimpana mahdollisena vaihtoehtona, jolleivat sitten ole aloittamassa kiinan opettajana esim. meidän omassa yliopistossa. Richardin suunnitelmissa Kiinan omat instituutiot näyttävät tarjoavan alusta asti parhaat mahdolliset lähtökohdat omien tavoitteiden toteuttamiseen. Tsinghuasta onkin varmasti hyvä ponnistaa eteenpäin...
Kävin kuitenkin kanttiini-illallisella Tsinghua-yliopistolla uuden kielikaverini Richardin kanssa. Hienoa amerikaneglantia puhunut tyyppi opiskelee siellä energiatekniikkaa ja taloutta - ja vapaa-ajallaan ilmeisen tosissaan englantia. Viikonloppuna tekemäänsä TOEFL:ia hän kutsui yllättävän helpoksi, samaan aikaan kun meidän yliopiston englannin pääaineopiskelijat käyttävät kuukausia pelkästään ko. kokeeseen valmistautumiseen. Oli vaikea uskoa, kun hän kertoi opiskelleensa englannin sanastoa 500 sanan päivävauhtia muutaman kuukauden ajan. Hän sanoi todella oppineensa englannin lyhyessä ajassa vasta opiskeluaikanaan. Hän suositteli minullekin käyttämäänsä tekniikkaa. Täytynee sitten varmaan ottaa harkintaan...
Tsinghuan uudessa hienosta ruokalasta ja keskusteluista Richardin kanssa jäi sellainen tunnelma, että siellä tosiaankin opiskelee Kiinan nuorison terävimmät tyypit, joita odottaa vakaa ja valoisa tulevaisuus. Richard arveli löytävänsä ilman muuta valmistuttuaan duunin jostakin Kiinan valtion suuresta energiayhtiöstä, joissa palkka voi alusta alkaen olla lähellä 2000 euroa kuussa. Se on kiinalaiselle kovan kuuloinen aloituspalkka.
Kiinalaisten opiskelijoiden ulkomaan opintojen motiiveja opiskeltuani oli kiinnostavaa kuulla, miksi Richard oli päättänyt hylätä idean opiskeluista Jenkeissä. Jos ei tähtää tutkijan uralle, niin ulkomaan opintojen duuni ulkomaisessa yrityksessä esimerkiksi USA:ssa harvoin johtaa terävimpiäkään kiinalaisia johtajan paikoille. Hän arveli, että hänen ulkomaille lähtevät opiskelutoverinsa palaavat ennemmin tai myöhemmin, mutta siinä vaiheessa hän on todennäköisesti tehnyt maisterinopinnot kiinalaisessa huippuyliopistossa elintärkeitä suhteita luoden ja sen jälkeen rakentanut vakavaraista uraa valtionyhtiössä jo useamman vuoden. Hän arvelee, että katuisi lähtöä viimeistään siinä vaiheessa kun haluaisi palata Kiinaan.
Hänen suunnitelmansa antoi hyvinkin erilaisen kuvan kiinalaisten yliopisto-opiskelijoiden tulevaisuudennäkymistä, kuin mitä meidän yliopiston naisvoittoiselta kieltenopiskelijaväeltä olen saanut kuulla. Heistä moni näkee ulkomailla opiskelemisen parhaimpana mahdollisena vaihtoehtona, jolleivat sitten ole aloittamassa kiinan opettajana esim. meidän omassa yliopistossa. Richardin suunnitelmissa Kiinan omat instituutiot näyttävät tarjoavan alusta asti parhaat mahdolliset lähtökohdat omien tavoitteiden toteuttamiseen. Tsinghuasta onkin varmasti hyvä ponnistaa eteenpäin...
Saturday, March 14, 2009
Lauantaitoipumista kampuksella
Kiinanmaa
toi lapsille
sata miljoonaa
leikkikaveria!
Kiina on kehitysmaaa!
(Nypykät, Lastenlaulu, 1991)
Eilen oli kämppikseni Gracen synttäribileet Alfassa, pienessä tyylikkäässä klubissa Workers´s Stadiumin vastapäätä, kaukana auvoisesta yliopistomaailmasta. Jatkoin sieltä vielä kiinalaisten ja muiden aasialaisten kirjastokavereideni kanssa Mixiin, mikä on yksi isoista kiinalaisten suosimista perusklubeista.
Yliopistoalueelta poistuminen on tosiaan tervettä, niin että huomaa, ettei kaikki opiskelijat ole alle tonnilla (115 €) kuussa kituuttavia kirjastonörttejä. Mixin kiinalaisnuorison tyylitietoisuus jaksaa hämmästyttää yliopiston kirjastossa vietettyjen päivien jälkeen. Tai ehkä Suomen pieniin piireihin tottuneena hämmästyttävintä on, että viimeisen päälle laittautuneita nuoria on yhdellä klubilla satoja, ja viereisillä taas satoja lisää. Jos kilpailu on kovaa yliopistoilla, niin sitä se on klubeillakin. Erottuminen on varmaan hemmetin vaikeaa. (Länkkäreillä sitä ongelmaa ei sitten olekaan, halusi tai ei…)
Omalla yliopistolla ei todellakaan käsitä sitä, että Pekingissä on satoja tuhansia, kymmenistä miljoonista valikoituja opiskelijoita valmistautumassa vieläkin kilpailukeskeisempään työmaailmaan. Satoja tuhansia, saman verran yliopisto-opiskelijoita kuin suurehkossa suomalaiskaupungissa asukkaita. Kun porukkaa kerääntyy samaan paikkaan, kuten klubeille ja festareille sitä vasta huomaa että opiskelijoissa on vähintään kahden kerroksen väkeä.
Tälläkin sektorilla on suorastaan pelottavaa kuvitella, mitä tapahtuu kun Kiina – tai edes Peking – todella keskiluokkaistuu. Keskiluokkaistuu siis esim. siinä mielessä, että opiskelijoista tulee keskeinen vapaa-ajan kulutukseen panostava ryhmä, niin kuin esimerksiksi Suomessa. Veikkaisin, että yliopisto-opiskelijoista 90 prosenttia ei ole koskaan käynyt viikonloppuyönä baarissa tai klubilla, mistään fine diningista tai joogakursseista puhumattakaan. Potentiaalinäkymän täytyy olla markkinoijien kannalta hekumallinen. Vaikka sen täällä usein unohtaa, Kiina on edelleen kehitysmaa.
En pysty nukkumaan aamuisin pitkään, mikä oli tänään vain plussaa. Olin tavannut aiemmin viikolla pari opiskelijatyttöä kirjastolla, jotka halusivat nähdä viikonloppuna ja puhua englantia. Viime lukukaudella alkanut kielikaverikumppanuus ei ole oikein kantanut, joten olin ideasta mielissäni. Tänään tytöt tekstasivat kymmenen jälkeen kertoen saapuneensa yliopiston kirjastolle. Saavuttuani huomasin heidän ottaneen pari kaveria mukaan. Lopulta vietin useamman tunnin viiden tytön kanssa ulkona istuskellen, ja onneksi 80-prosenttisesti kiinaa puhuen.
Kolme tytöistä oli tullut yli kahden tunnin matkan päästä yliopistollemme tapaamaan ulkkareita. Heidän omalla, käsittääkseni julkiseen turvallisuuteen keskittyneellä yliopistolla ei ulkomaalaisia paljon liiku. Mixissä päätetyn illan jälkeen oli perverssiä kuulla heidän maksavan 500 yuania dormitorioasumisestaan vuodessa. Se on kymmenen kertaa Mix-klubin sisäänpääsy, alle kolmasosa kuukauden vuokrastani.
Joka tapauksessa oli hauskaa istua päivä muualla kuin kirjastolla, kiinaa puhuen. Ilmojen lämmettyä kirjaston edusta on taas istuskelukelpoinen ja vietin tyttöjen lähdettyä vielä tunnin pari muiden kanssa jutellen, mm. antaen pitkäksi venyneen haastattelun johonkin opiskelijalehteen. Ulkona hengailun mahdollisuus muuttaa kampuksen.
toi lapsille
sata miljoonaa
leikkikaveria!
Kiina on kehitysmaaa!
(Nypykät, Lastenlaulu, 1991)
Eilen oli kämppikseni Gracen synttäribileet Alfassa, pienessä tyylikkäässä klubissa Workers´s Stadiumin vastapäätä, kaukana auvoisesta yliopistomaailmasta. Jatkoin sieltä vielä kiinalaisten ja muiden aasialaisten kirjastokavereideni kanssa Mixiin, mikä on yksi isoista kiinalaisten suosimista perusklubeista.
Yliopistoalueelta poistuminen on tosiaan tervettä, niin että huomaa, ettei kaikki opiskelijat ole alle tonnilla (115 €) kuussa kituuttavia kirjastonörttejä. Mixin kiinalaisnuorison tyylitietoisuus jaksaa hämmästyttää yliopiston kirjastossa vietettyjen päivien jälkeen. Tai ehkä Suomen pieniin piireihin tottuneena hämmästyttävintä on, että viimeisen päälle laittautuneita nuoria on yhdellä klubilla satoja, ja viereisillä taas satoja lisää. Jos kilpailu on kovaa yliopistoilla, niin sitä se on klubeillakin. Erottuminen on varmaan hemmetin vaikeaa. (Länkkäreillä sitä ongelmaa ei sitten olekaan, halusi tai ei…)
Omalla yliopistolla ei todellakaan käsitä sitä, että Pekingissä on satoja tuhansia, kymmenistä miljoonista valikoituja opiskelijoita valmistautumassa vieläkin kilpailukeskeisempään työmaailmaan. Satoja tuhansia, saman verran yliopisto-opiskelijoita kuin suurehkossa suomalaiskaupungissa asukkaita. Kun porukkaa kerääntyy samaan paikkaan, kuten klubeille ja festareille sitä vasta huomaa että opiskelijoissa on vähintään kahden kerroksen väkeä.
Tälläkin sektorilla on suorastaan pelottavaa kuvitella, mitä tapahtuu kun Kiina – tai edes Peking – todella keskiluokkaistuu. Keskiluokkaistuu siis esim. siinä mielessä, että opiskelijoista tulee keskeinen vapaa-ajan kulutukseen panostava ryhmä, niin kuin esimerksiksi Suomessa. Veikkaisin, että yliopisto-opiskelijoista 90 prosenttia ei ole koskaan käynyt viikonloppuyönä baarissa tai klubilla, mistään fine diningista tai joogakursseista puhumattakaan. Potentiaalinäkymän täytyy olla markkinoijien kannalta hekumallinen. Vaikka sen täällä usein unohtaa, Kiina on edelleen kehitysmaa.
En pysty nukkumaan aamuisin pitkään, mikä oli tänään vain plussaa. Olin tavannut aiemmin viikolla pari opiskelijatyttöä kirjastolla, jotka halusivat nähdä viikonloppuna ja puhua englantia. Viime lukukaudella alkanut kielikaverikumppanuus ei ole oikein kantanut, joten olin ideasta mielissäni. Tänään tytöt tekstasivat kymmenen jälkeen kertoen saapuneensa yliopiston kirjastolle. Saavuttuani huomasin heidän ottaneen pari kaveria mukaan. Lopulta vietin useamman tunnin viiden tytön kanssa ulkona istuskellen, ja onneksi 80-prosenttisesti kiinaa puhuen.
Kolme tytöistä oli tullut yli kahden tunnin matkan päästä yliopistollemme tapaamaan ulkkareita. Heidän omalla, käsittääkseni julkiseen turvallisuuteen keskittyneellä yliopistolla ei ulkomaalaisia paljon liiku. Mixissä päätetyn illan jälkeen oli perverssiä kuulla heidän maksavan 500 yuania dormitorioasumisestaan vuodessa. Se on kymmenen kertaa Mix-klubin sisäänpääsy, alle kolmasosa kuukauden vuokrastani.
Joka tapauksessa oli hauskaa istua päivä muualla kuin kirjastolla, kiinaa puhuen. Ilmojen lämmettyä kirjaston edusta on taas istuskelukelpoinen ja vietin tyttöjen lähdettyä vielä tunnin pari muiden kanssa jutellen, mm. antaen pitkäksi venyneen haastattelun johonkin opiskelijalehteen. Ulkona hengailun mahdollisuus muuttaa kampuksen.
Wednesday, March 11, 2009
Tuleeko se loma vai ei...?
Kiinan poliittisen päätöksentekojärjestelmän erikoisuus on, että poliitikot tekevät hyvin suoraan ja nopeasti ympäristöön ja kansan syvääkin syvempiin riveihin vaikuttavia päätöksiä. Nyt jo toista viikkoa jatkuvassa Kansankongressin ja Kansan neuvoa-antavan poliittisen kongressin yhteisistunnossa tehtävistä päätöksistä jännittävin, ja minunkin sydäntäni lähimpänä oleva - on päätös tulevan vappuloman pituudesta.
Neuvoa-antava kongressi on jo osaltaan äänestänyt tuleeko 1,3 miljardia kansalaista saamaan kolmen vai seitsemän päivän loman, siis tosiaan, vajaan parin kuukauden kuluttua. Kun kerran tuollaisista asioista päätetään median seuraamassa kokouksessa, on ehkä ihan hyvä, ettei tyypit ole valittu suorilla vaaleilla, tai eivät ainakaan valmistautumassa kesävaaleihin.
Todellakin, ensimmäinen äänestys puolsi palaamista jälkeen seitsemän päivän lomaan n. 88 prosentin voimalla. Katsotaan mitä todelliset päättäjät lähipäivinä asiasta sanovat...
Neuvoa-antava kongressi on jo osaltaan äänestänyt tuleeko 1,3 miljardia kansalaista saamaan kolmen vai seitsemän päivän loman, siis tosiaan, vajaan parin kuukauden kuluttua. Kun kerran tuollaisista asioista päätetään median seuraamassa kokouksessa, on ehkä ihan hyvä, ettei tyypit ole valittu suorilla vaaleilla, tai eivät ainakaan valmistautumassa kesävaaleihin.
Todellakin, ensimmäinen äänestys puolsi palaamista jälkeen seitsemän päivän lomaan n. 88 prosentin voimalla. Katsotaan mitä todelliset päättäjät lähipäivinä asiasta sanovat...
Tuesday, March 10, 2009
Entistäkin yksinkertaistetumpaa arkea
Lukukauden alettua elämä on muuttunut vielä viime lukukauttakin yksinkertaisemmaksi. Opiskelu vie pääosan ajasta, ja niinpä pysyn illat ja viikonloputkin yleensä kirjastossa, kuten tänään kuudelta loppuneen koulupäivän jälkeen. Ensimmäisinä viikonloppuina oli kotibileitä, ensimmäiset niistä meillä, mutta sen pidemmälle en ole illanvietoissa päässyt. Yksi syy on myös aina vain heikentynyt eurokurssi ja opetusduunien lopettaminen viime lukukauden lopulla. Siinä siis syytä syödä illallisetkin yliopistolla ja viettää viikonloput kirjastolla... Ensi viikonloppuna kämppiksemme Grace pitää kuitenkin bileet oikealla klubilla toisella puolella kaupunkia. Onpa siis hyvä syy poistua opiskelijakuvun alta oikeaan maailmaan.
Opiskeluajan lisäämisellä on hyvätkin puolensa. Lopultakin tuntuu, ettei tunneilla muiden mukana pysyminen vaadi kauheita ponnisteluja. Duunien loputtua aikaa on jäänyt entistä enemmän kirjastolle, mikä kyllä näkyy tunneillakin. Uutiskurssit ovat tuoneet opiskeluun uuden ulottuvuuden, kun kieltä voi lopultakin käyttää ympäröivän maailman seuraamiseen. Olen myös aloittanut ensimmäisen romaanin lukemisen, mikä tuntui hienolta. Aikaa medialle vain on vaikea löytää.
Tänään valitsimme luokkaan vastuuoppilaat. Äänestys oli tiukka mutta sitäkin hauskempi. Luokkamme bangladeshilainen ilopilleri voitti miesten sarjassa pohjoiskorealaisen super-oppilaan niukasti äänin 7 - 6. Naisten sarjan voitto meni Slovakiaan. Odotamme bileitä.
Opiskeluajan lisäämisellä on hyvätkin puolensa. Lopultakin tuntuu, ettei tunneilla muiden mukana pysyminen vaadi kauheita ponnisteluja. Duunien loputtua aikaa on jäänyt entistä enemmän kirjastolle, mikä kyllä näkyy tunneillakin. Uutiskurssit ovat tuoneet opiskeluun uuden ulottuvuuden, kun kieltä voi lopultakin käyttää ympäröivän maailman seuraamiseen. Olen myös aloittanut ensimmäisen romaanin lukemisen, mikä tuntui hienolta. Aikaa medialle vain on vaikea löytää.
Tänään valitsimme luokkaan vastuuoppilaat. Äänestys oli tiukka mutta sitäkin hauskempi. Luokkamme bangladeshilainen ilopilleri voitti miesten sarjassa pohjoiskorealaisen super-oppilaan niukasti äänin 7 - 6. Naisten sarjan voitto meni Slovakiaan. Odotamme bileitä.
Kevät tulloo
Pekingissä on yhtä äkkiä kevät. Toivottavasti takatalvea ei tulekaan.
Ensimmäisten viikkojen opiskeluinnostus on jo vähän hellittänyt, mutta vieläkin on hauskaa. Viidestä eri kurssista tärkeimmät, eli pakolliset yleiskurssi ja kuuntelun ja puhumisen kurssi ovat osoittautuneet oikein hauskoiksi. Luokassa on kivaa porukkaa. Opiskelen ko. kurssit luokan vasemmassa takanurkassa israelilaisen Tirzan, italialaisen Martinan ja kreikkalaisen Yanniksen kansssa. Lisäksi edessämme istuva pohjoiskorealainen tyyppi on alkanut hengailemaan meidän kanssa tauoilla ja kääntyilemään tunneillakin pulpetissaan.
Muuten ko. kurssit ovat melko hyvin eurooppalaisten valtaamia, mikä ei ole täällä ollenkaan yleistä, varsinkaan meidän tasolla. Yleiskurssilla luokassamme on edellä mainittujen lisäksi kaksi slovakialaista ja kaksi tsekkiä, yksi aussi, hollantilainen, quebeqiläinen, pari jenkkiä ja jopa yksi britti. Kuulostaa varmaan siltä, että luokassa puhutaan pääosin hyvää englantia, mutta toistaiseksi olemme pitäneet kiinan hyvin esillä, myös tauoilla. Yksi syy on varmaan se pohjoiskorealainen tyyppi, joka ei puhu englantia, eikä kyllä japanilaiset tai eturivin mongolialainenkaan. Eturiviin väriä tuo myös suuri tongalainen nuori nainen, joka on vain ikävän hiljainen.
Länkkärivaltaisuuden lisäksi luokkamme erikoisuus on totaalinen miesvalta - siis yleensä naisten dominoimassa kieliyliopistossa. Perustunnilla on tavallisesti noin viisi naista ja kymmenen miestä. Ehkä se on myös yksi syy, miksi tunneilla on aika leppoinen tunnelma. Eikä tämä ole mitään sovinistista v..lua, vaan vaikuttaa vain siltä, että pojat jaksaa pitää opiskelun vaikeinakin hetkinä rennompana.
Ensimmäisten viikkojen opiskeluinnostus on jo vähän hellittänyt, mutta vieläkin on hauskaa. Viidestä eri kurssista tärkeimmät, eli pakolliset yleiskurssi ja kuuntelun ja puhumisen kurssi ovat osoittautuneet oikein hauskoiksi. Luokassa on kivaa porukkaa. Opiskelen ko. kurssit luokan vasemmassa takanurkassa israelilaisen Tirzan, italialaisen Martinan ja kreikkalaisen Yanniksen kansssa. Lisäksi edessämme istuva pohjoiskorealainen tyyppi on alkanut hengailemaan meidän kanssa tauoilla ja kääntyilemään tunneillakin pulpetissaan.
Muuten ko. kurssit ovat melko hyvin eurooppalaisten valtaamia, mikä ei ole täällä ollenkaan yleistä, varsinkaan meidän tasolla. Yleiskurssilla luokassamme on edellä mainittujen lisäksi kaksi slovakialaista ja kaksi tsekkiä, yksi aussi, hollantilainen, quebeqiläinen, pari jenkkiä ja jopa yksi britti. Kuulostaa varmaan siltä, että luokassa puhutaan pääosin hyvää englantia, mutta toistaiseksi olemme pitäneet kiinan hyvin esillä, myös tauoilla. Yksi syy on varmaan se pohjoiskorealainen tyyppi, joka ei puhu englantia, eikä kyllä japanilaiset tai eturivin mongolialainenkaan. Eturiviin väriä tuo myös suuri tongalainen nuori nainen, joka on vain ikävän hiljainen.
Länkkärivaltaisuuden lisäksi luokkamme erikoisuus on totaalinen miesvalta - siis yleensä naisten dominoimassa kieliyliopistossa. Perustunnilla on tavallisesti noin viisi naista ja kymmenen miestä. Ehkä se on myös yksi syy, miksi tunneilla on aika leppoinen tunnelma. Eikä tämä ole mitään sovinistista v..lua, vaan vaikuttaa vain siltä, että pojat jaksaa pitää opiskelun vaikeinakin hetkinä rennompana.
Subscribe to:
Posts (Atom)