Thursday, March 19, 2009

Aiheita joita ei tulisi käsitellä kiinalaisessa koululuokassa

Tylsin kurssimme on varsin kiinnostavalta kuullostava sanomalehtitekstien luetunymmärtäminen. Ikävä kyllä, sen sijaan että lukisimme lehtitekstejä, opettajamme kirjoittaa 80 prosenttia ajasta taululle ja me pitkästymme, ja alamme häiriköimään.

Eilen lukemamme lehtitekstin aiheena oli kiinalainen blogimaailma, joskin artikkeli oli kirjoitettu yleisluontoisesti opettajamme kaltaisille 50+ -tädeille. Yleensä sulattelen käsittelemiemme tekstien propagandavivahteet sivuseikkoina, koska olen oppimassa kieltä. En myöskään halua väitellä arvon opettajarouvan kanssa artikkelien sisällöistä, joihin hänellä ei ole mitään sananvaltaa.

Joka tapauksessa tyhmien propagandististen tekstien lukeminen on raskasta jos niiden sisällöstä ei keskustella. Eilisessä tekstissä mm. todettiin blogien olevan kaksiteräinen miekka sillä niiden kautta voi levitellä mitä tahansa roskaa. Siksi kontrolli - millainen, sitä ei tarkennettu - on tarpeen. Se vain todettiin ja länsimaiset luokkatoverit virnistelivät tai huokailivat.

Haasteena on lopulta totuttautua lukemaan kiinalaisen median tuottamia tekstejä. Ensimmäinen ongelma on, että luemme tekstejä, joiden oletamme tyylilajinsa perusteella sisältävän uutta tietoa, vaikka se ei välttämättä olekaan kiinalaisen uutisen tärkein funktio. Uutiset sisältävät täällä enemmän kasvattavaa ja valistavaa informaatiota kuin mihin olemme tottuneet. Meille, 90-luvun nuorille, suoraa valistussanomaahan on ihan turha yrittää tyrkyttää.

Toinen ongelma on sietää ns. uutisartikkelia, jossa ei lopulta mennä siihen ongelmaan, jonka olemme tottuneet aiheeseen keskeisesti liittämään. Esimerkiksi Kiinan blogeja käsittelevässä artikkelissa sensuuri-kysymys jätetään kokonaan käsittelemättä. Kuka sellaista tekstiä haluaisi lukea? Oletamme siis jutun olevan tylsä ja tyhmä poliittisista syiistä. Kun ongelmasta ei voi edes puhua, niin se tietysti turhauttaa.

Ehkä olen ongelmani kanssa lopulta yksin. Tai ehkä amerikkalaisen Jessen kanssa, jota ei tosin ole tunneilla viime aikoina näkynyt.

No comments: