Tuesday, March 10, 2009

Kevät tulloo

Pekingissä on yhtä äkkiä kevät. Toivottavasti takatalvea ei tulekaan.

Ensimmäisten viikkojen opiskeluinnostus on jo vähän hellittänyt, mutta vieläkin on hauskaa. Viidestä eri kurssista tärkeimmät, eli pakolliset yleiskurssi ja kuuntelun ja puhumisen kurssi ovat osoittautuneet oikein hauskoiksi. Luokassa on kivaa porukkaa. Opiskelen ko. kurssit luokan vasemmassa takanurkassa israelilaisen Tirzan, italialaisen Martinan ja kreikkalaisen Yanniksen kansssa. Lisäksi edessämme istuva pohjoiskorealainen tyyppi on alkanut hengailemaan meidän kanssa tauoilla ja kääntyilemään tunneillakin pulpetissaan.

Muuten ko. kurssit ovat melko hyvin eurooppalaisten valtaamia, mikä ei ole täällä ollenkaan yleistä, varsinkaan meidän tasolla. Yleiskurssilla luokassamme on edellä mainittujen lisäksi kaksi slovakialaista ja kaksi tsekkiä, yksi aussi, hollantilainen, quebeqiläinen, pari jenkkiä ja jopa yksi britti. Kuulostaa varmaan siltä, että luokassa puhutaan pääosin hyvää englantia, mutta toistaiseksi olemme pitäneet kiinan hyvin esillä, myös tauoilla. Yksi syy on varmaan se pohjoiskorealainen tyyppi, joka ei puhu englantia, eikä kyllä japanilaiset tai eturivin mongolialainenkaan. Eturiviin väriä tuo myös suuri tongalainen nuori nainen, joka on vain ikävän hiljainen.

Länkkärivaltaisuuden lisäksi luokkamme erikoisuus on totaalinen miesvalta - siis yleensä naisten dominoimassa kieliyliopistossa. Perustunnilla on tavallisesti noin viisi naista ja kymmenen miestä. Ehkä se on myös yksi syy, miksi tunneilla on aika leppoinen tunnelma. Eikä tämä ole mitään sovinistista v..lua, vaan vaikuttaa vain siltä, että pojat jaksaa pitää opiskelun vaikeinakin hetkinä rennompana.

No comments: