Danwei tarjosi taas kiinnostavan linkin 2000-luvun kiinalaisuuden ytimeen. Maan arvostetuimman yliopiston Beidan (Pekingin yliopisto) terveystieteiden keskus vaatii opiskelijoiltaan hyvän opiskelusuorituksen lisäksi myös sopivia mittoja menestyvälle terveystieteilijälle. Ylipainoiset tai alimittaiset (miehet alle 160 cm, naiset alle 150 cm) älkää siis vaivautuko hakemaan.
Erään kansalaisjärjestön kritisoitua uusia kriteerejä yliopisto vastasi, että uudet standardit ovat tehty, koska alimittaisilla ja ylipainoisilla on suurempi riski päätyä valmistumisen jälkeen työttömäksi. Heidät on siis parempi karsia jo alkuvaiheessa.
Yliopiston arvio huonommista työllistymisnäkymistä ja uudet sisäänpääsykriteerit varmasti helpottavat alimittaisten karsiutujien tulevaisuudennäkymiä. Mutta mikä tärkeintä, Pekingin yliopiston maine valtatienä työelämän huipulle säilyy.
Kukaan kiinalaisia työilmoituksia seurannut ei varmasti ylläty edellisenkaltaisista uutisista. Esimerkiksi englannin opettajaa haettaessa voidaan mainita, että kaukasialainen ulkonäkö on tarpeen. Agenttina toiminut kiinalainen ystäväni haki yhdessä vaiheessa valtionhallintoon englannin opettajia, "only white faces"-kriteerillä. Kuuntelin vierestä kun aasialaisperäiselle aussille tuli pakit väärän värin takia. Niinpä minullakin on todennäköisesti paremmat työllistymismahdollisuudet englanninopettajaksi kuin afro-amerikkalaisella englantia äidinkielenään puhuvalla, aasialaisperäisistä puhumattakaan. Silmien väri ratkaisee usein enemmän kuin puhdas aksentti.
Tällainen todellisuus työmarkkinoilla on osittain yhteydessä edellisessä postauksessa mainitsemaani huolehtimiskulttuuriin. Lähipiiri huolehtii Kiinassa omasta kersan parhaasta myös siksi, koska kukaan muu ei sitä tee. Erityisesti oma perhe tekee parhaansa, ja usein enemmänkin, varmistaakseen läheistensä menestyksestä raaoilla työmarkkinoilla.
Mutta ennen kaikkea työmarkkinoiden viidakon lait ovat seurausta 1800-luvun Eurooppaan verrattavista työläisten oikeuksista. Toisin sanoen, mitään korkeamman tahon työläisten puolustajaa ei ole. Järjestäytyminen on sosialistisen Kiinan musta aukko. Täten jos minkälainen syrjintä on käytännössä mahdollista.
Käytännössä viidakon lait ovat johtaneet siihen, että kauniit syövät rumat, ja röyhkeät ujot. Nuorena ulkonäöllä hankkii helposti ekstraa, vaikkei ala olisikaan ihan mallin työtä. Ja loppuen lopuksi, villit työmarkkinat jättävät ulkopuolisille Kiinasta kuvan kovana yhteiskuntana, jossa kyynärpäitä on parempi oppia käyttämään heti lentokentän taksijonosta lähtien.
Tuesday, April 21, 2009
Monday, April 20, 2009
Huolehtimisyhteiskunta
Kiinasta saa hyviä otsikoita teemalla “kuinka auktoriteetit valvovat”. Esimerkiksi poliisi ja informaatiovirastot valvovat ettei kukaan loukkaa valtion informaatiolinjaa. Lukio-opettajat valvovat etteivät oppilaat seurustele, ja vanhemmat valvovat kenen kanssa yliopiston jo päättäneet seurustelevat. Yliopisto valvoo, ettei opiskelijoiden fyysinen kunto pääse rapistumaan tai että opiskelijat eivät rieku öisin ulkona tai toisen sukupuolen asuintiloissa, edes viikonloppuisin. Ja naapurit valvovat… no valvovat vain tavan vuoksi ja kertovat sitten emännälle vuokralaisten elintottumuksista.
Täällä valvominen on kuitenkin huolehtimista. Poliisi huolehtii yleisen järjestyksen säilymisestä, lukio-opettajat oppilaiden opiskelumenestyksestä ja vanhemmat vain yleisesti lastensa pitkän tähtäimen onnellisuudesta. Ja naapurit huolehtivat… no huolehtivat vain asuinympäristön tuttuudesta. Huolehtiminen ei kuulosta ollenkaan niin kauhealta.
Kiinalainen välittäminen on pitkälti huolehtimista. Yllätyn usein kun semi-tutut yliopistokaverit muistuttavat pukeutumaan tarpeeksi lämpimästi, tai juomaan kuumaa vettä säännöllisesti. Ravintolasta lähdettäessäkin vieraille toivotetaan aina: Kulje varovasti, 慢走。Yllätyn tietysti vain enemmän kuullessani yliopiston huolehtivan opiskelijoiden fyysisestä kunnosta, tai lukio-opettajien raportoinneista lukiolaisten seurusteluyrityksistä.
Ehkä kiinalaisten suhtautuminen voi usein tuntua ns. ylihuolehtimiselta, mutta huolehtiminen on myös sitä mitä me suomalaiset olemme vapauden myötä menettäneet. Kukaan ei puutu vakavasti siihen mitä päätät opiskella yliopistossa, tai onko teini-iän seurustelukumppani sopiva. Meilläpäin saa tehdä itse päätökset ja viettää vapaa-aikaansa vapaasti. Tuskin kukaan voi väittää, ettei myös vapaus joskus ahdistaisi.
Ei minusta mitään kontrolliyhteiskunnan ylistäjää ole tullut, mutta täällä voi nähdä kontrollin, valvomisen ja huolehtimisen hyvätkin puolet. Täällä monet teini-iän ylilyönnit ja dokailuillat jäävät väliin (oli se sitten hyvä tai ei…). Tuntemillani nuorilla on aika selvät tavoitteet ja suhteellisen turvallinen ja läheinen perhepiiri. Rajat ovat paljon selvemmät kuin nyky-Suomessa. Kiinalaisen huolehtimissuhteen edellytyksenä on myös tottelevaisuus ja auktoriteettien arvostaminen, joita meilläpäin ei suuremmin arvosteta, ainakaan 80-luvulla syntyneiden piireissä.
Mutta on päivänselvää, ettei kiinalaisilla ole samanlaisia vapauksia kuin meillä. Osaa kontrollista, vähemmistömielipiteiden tukahduttamisesta puhumattakaan, on paha perustella edes väenpaljoudella. Mutta täällä myös ymmärtää, miksei yli miljardin ihmisen ylikansoitetussa maassa kontrollia voi mitoittaa yhtä tarkasti kuin viiden miljoonan, oikeuksistaan huolehtimaan tottuneen individualistin onnelassa.
Täällä valvominen on kuitenkin huolehtimista. Poliisi huolehtii yleisen järjestyksen säilymisestä, lukio-opettajat oppilaiden opiskelumenestyksestä ja vanhemmat vain yleisesti lastensa pitkän tähtäimen onnellisuudesta. Ja naapurit huolehtivat… no huolehtivat vain asuinympäristön tuttuudesta. Huolehtiminen ei kuulosta ollenkaan niin kauhealta.
Kiinalainen välittäminen on pitkälti huolehtimista. Yllätyn usein kun semi-tutut yliopistokaverit muistuttavat pukeutumaan tarpeeksi lämpimästi, tai juomaan kuumaa vettä säännöllisesti. Ravintolasta lähdettäessäkin vieraille toivotetaan aina: Kulje varovasti, 慢走。Yllätyn tietysti vain enemmän kuullessani yliopiston huolehtivan opiskelijoiden fyysisestä kunnosta, tai lukio-opettajien raportoinneista lukiolaisten seurusteluyrityksistä.
Ehkä kiinalaisten suhtautuminen voi usein tuntua ns. ylihuolehtimiselta, mutta huolehtiminen on myös sitä mitä me suomalaiset olemme vapauden myötä menettäneet. Kukaan ei puutu vakavasti siihen mitä päätät opiskella yliopistossa, tai onko teini-iän seurustelukumppani sopiva. Meilläpäin saa tehdä itse päätökset ja viettää vapaa-aikaansa vapaasti. Tuskin kukaan voi väittää, ettei myös vapaus joskus ahdistaisi.
Ei minusta mitään kontrolliyhteiskunnan ylistäjää ole tullut, mutta täällä voi nähdä kontrollin, valvomisen ja huolehtimisen hyvätkin puolet. Täällä monet teini-iän ylilyönnit ja dokailuillat jäävät väliin (oli se sitten hyvä tai ei…). Tuntemillani nuorilla on aika selvät tavoitteet ja suhteellisen turvallinen ja läheinen perhepiiri. Rajat ovat paljon selvemmät kuin nyky-Suomessa. Kiinalaisen huolehtimissuhteen edellytyksenä on myös tottelevaisuus ja auktoriteettien arvostaminen, joita meilläpäin ei suuremmin arvosteta, ainakaan 80-luvulla syntyneiden piireissä.
Mutta on päivänselvää, ettei kiinalaisilla ole samanlaisia vapauksia kuin meillä. Osaa kontrollista, vähemmistömielipiteiden tukahduttamisesta puhumattakaan, on paha perustella edes väenpaljoudella. Mutta täällä myös ymmärtää, miksei yli miljardin ihmisen ylikansoitetussa maassa kontrollia voi mitoittaa yhtä tarkasti kuin viiden miljoonan, oikeuksistaan huolehtimaan tottuneen individualistin onnelassa.
Tuesday, April 14, 2009
"Kiinalaiset syövät kaikkea muuta paitsi lentokoneita"
Pikkusiskoni kyseli blogikirjausta ruuista. Kävin äitin kanssa lomalla monissa hauskoissa ruokapaikoissa, mutta en valitettavasti ottanut itse kuvia. Voisin lisätä kuvat joskus kun ne Suomesta saapuvat.
Oppitunneistani ikävän moni on tylsiä. Onneksi toinen pakollisista, kuuntelun ja puhumisen kurssi tarjoaa useammat hyvät naurut joka kerta, kiinalaisen kulttuurituntemuksen syventämisestä puhumattakaan.
Tosin tällä kertaa oli nauru kaukana, kun semi-hullu, mutta sitäkin hauskempi opettajamme alkoi kertomaan kiinalaisen ruokakulttuurin ääri-ilmiöistä otsikolla "除了飞机中国人都吃“， eli "Kiinalaiset syövät kaikkea muuta paitsi lentokoneita" . Pohjoisen koira-aterioista siirryimme pehmeästi opiskelemaan Etelä-Kiinan nisäkkäiden tarjoamia makuelämyksiä.
Suosikkini oli ruokalaji nimeltään "kolme kirkaisua" (三声叫）. Tämän ruokalajin nimi on loogisempi kuin haluattekaan uskoa:
1. kirkaisu: otetaan hiirenpentu puikoilla astiasta.
2. kirkaisu: kastetaan hiiri chilikastikkeeseen.
3. kirkaisu: otetaan ensimmäinen puraisu (jonka tulisi siis lopettaa kirkaisut).
Pureskelkaa hetki. Konkreettisemmin tähän, kuten moniin muihinkin eksoottisuuksiin, voi tutustua Guangdongissa eli Kantonissa. Suorat lennot Finskillä ruokapöytään.
Tauolla paremmin kiinalaista ultrakulinarisimia tuntevat luokkakaverit kertoivat vielä juttuja sikiönsyönnistä. Ne toisen käden lähteisiin pohjautuvat jutut ohitan herkkua tarkemmin ajattelematta aina niin kauan kuin saan ruokalajin olemassaolosta paremman varmistuksen.
Joka tapauksessa kiinalaisen ruokakulttuurin lonkerot ulottuvat kauemmaksi kuin pohjoinen mielikuvitukseni uskaltaa kurottaa. Ruokakulttuurin erot heijastavat myös tavallaan muidenkin Kiinan ja lännen kulttuurierojen syvyyttä. Joidenkin arkipäiväisten tapojen ja tottumusten ymmärtäminen on vaikeaa. Syyt löytyvät varmasti usein historiasta, ja kulttuurierojen kanssa toimeentuleminen vaatii tosiaan pohtimaan pohjoiseurooppalaisen kulttuurimme perusteita. Esimerkiksi, miksi me emme syö hiiriä? Edes kuolleita hiiriä?
Oppitunneistani ikävän moni on tylsiä. Onneksi toinen pakollisista, kuuntelun ja puhumisen kurssi tarjoaa useammat hyvät naurut joka kerta, kiinalaisen kulttuurituntemuksen syventämisestä puhumattakaan.
Tosin tällä kertaa oli nauru kaukana, kun semi-hullu, mutta sitäkin hauskempi opettajamme alkoi kertomaan kiinalaisen ruokakulttuurin ääri-ilmiöistä otsikolla "除了飞机中国人都吃“， eli "Kiinalaiset syövät kaikkea muuta paitsi lentokoneita" . Pohjoisen koira-aterioista siirryimme pehmeästi opiskelemaan Etelä-Kiinan nisäkkäiden tarjoamia makuelämyksiä.
Suosikkini oli ruokalaji nimeltään "kolme kirkaisua" (三声叫）. Tämän ruokalajin nimi on loogisempi kuin haluattekaan uskoa:
1. kirkaisu: otetaan hiirenpentu puikoilla astiasta.
2. kirkaisu: kastetaan hiiri chilikastikkeeseen.
3. kirkaisu: otetaan ensimmäinen puraisu (jonka tulisi siis lopettaa kirkaisut).
Pureskelkaa hetki. Konkreettisemmin tähän, kuten moniin muihinkin eksoottisuuksiin, voi tutustua Guangdongissa eli Kantonissa. Suorat lennot Finskillä ruokapöytään.
Tauolla paremmin kiinalaista ultrakulinarisimia tuntevat luokkakaverit kertoivat vielä juttuja sikiönsyönnistä. Ne toisen käden lähteisiin pohjautuvat jutut ohitan herkkua tarkemmin ajattelematta aina niin kauan kuin saan ruokalajin olemassaolosta paremman varmistuksen.
Joka tapauksessa kiinalaisen ruokakulttuurin lonkerot ulottuvat kauemmaksi kuin pohjoinen mielikuvitukseni uskaltaa kurottaa. Ruokakulttuurin erot heijastavat myös tavallaan muidenkin Kiinan ja lännen kulttuurierojen syvyyttä. Joidenkin arkipäiväisten tapojen ja tottumusten ymmärtäminen on vaikeaa. Syyt löytyvät varmasti usein historiasta, ja kulttuurierojen kanssa toimeentuleminen vaatii tosiaan pohtimaan pohjoiseurooppalaisen kulttuurimme perusteita. Esimerkiksi, miksi me emme syö hiiriä? Edes kuolleita hiiriä?
Wednesday, April 08, 2009
我爱中国。。。 Eli: Rakastan Kiinaa...
Viime aikoina kiinalaisten patrioottisuus on alkanut nyppimään. En ole koskaan tykännyt patrioottisuudesta, mutta en uskonut sen sinällään häiritsevän opiskelurauhaani. Isänmaanrakkaudestaan avautuvat kiinalaisnuoret, tai Yao Mingin elinkaaren ulkoa osaavat ala-asteelaiset, ovat vain olleet suloisia viattomuudessaan..
Mutta aloitettuani tällä lukukaudella uutistenlukukurssit olen menettänyt kontrollin kiinalaisten patrioottisuusannosteluun. Nyt olen velvoitettu lukemaan älyttömiä artikkeleja joihin jokaiseen on lähes poikkeuksetta piilotettu patrioottinen kannustusviesti. Usein piilottaminenkin on unohdettu, ja kirjoittajat olettavat lukijoiden olevan iloissaan Kiinan kehityshehkutuksesta tai valtiomiesten ahkeruudesta.
Usein tekstit pitää lukea useaan kertaan, etsiä käännökset reilulle 50 uudelle sanalle, ja vieläpä päntätä idioottimaisten lauseiden rakenteita – vain kieltä oppiakseen.
Olen saanut itseni yhä useammin kiinni miettimästä montako kertaa voisin skipata tunnit, että pääsisin kurssin vielä rimaa hipoen läpi. Tai kuinka paljon oppisinkaan lukemalla itse valitsemaani romaania kiinaksi. Mutta toistaiseksi olen mennyt tunneille aina kuin mahdollista.
Olemme lukeneet tekstejä Yao Mingin isänmaanrakkaudesta, kiinalaisen Haier-yhtiön Amerikan valloituksesta ja kiinalaissiirtolaisten halusta palata Kiinaan. Vaikuttavat ehkä viattomilta aiheilta, mutta kun asiaa kelaa, niin huomaan ettei aihetta unohdeta juuri yhdessäkään tekstissä. 中国， 中国，Kiina sitä, Kiina tätä. Kiina on yksi toimija.
Onneksi on kahvitauot ja ympärillä ihmisiä kenelle valittaa. Tunneilla sitä on turha aloittaa.
Yritin ladata kuvaa Linnunpesästä beijingsolympicfan.com –saitilta, mutta jopa Bird´s nest google-haku on liian rankkaa kamaa kiinalaisille sensoreille. Ideologinen (ja siksi sensitiivinen) keskus on todellakin siirtynyt Tiananmenilta Linnunpesälle, olympia-aikakauden ikonille.
Mutta aloitettuani tällä lukukaudella uutistenlukukurssit olen menettänyt kontrollin kiinalaisten patrioottisuusannosteluun. Nyt olen velvoitettu lukemaan älyttömiä artikkeleja joihin jokaiseen on lähes poikkeuksetta piilotettu patrioottinen kannustusviesti. Usein piilottaminenkin on unohdettu, ja kirjoittajat olettavat lukijoiden olevan iloissaan Kiinan kehityshehkutuksesta tai valtiomiesten ahkeruudesta.
Usein tekstit pitää lukea useaan kertaan, etsiä käännökset reilulle 50 uudelle sanalle, ja vieläpä päntätä idioottimaisten lauseiden rakenteita – vain kieltä oppiakseen.
Olen saanut itseni yhä useammin kiinni miettimästä montako kertaa voisin skipata tunnit, että pääsisin kurssin vielä rimaa hipoen läpi. Tai kuinka paljon oppisinkaan lukemalla itse valitsemaani romaania kiinaksi. Mutta toistaiseksi olen mennyt tunneille aina kuin mahdollista.
Olemme lukeneet tekstejä Yao Mingin isänmaanrakkaudesta, kiinalaisen Haier-yhtiön Amerikan valloituksesta ja kiinalaissiirtolaisten halusta palata Kiinaan. Vaikuttavat ehkä viattomilta aiheilta, mutta kun asiaa kelaa, niin huomaan ettei aihetta unohdeta juuri yhdessäkään tekstissä. 中国， 中国，Kiina sitä, Kiina tätä. Kiina on yksi toimija.
Onneksi on kahvitauot ja ympärillä ihmisiä kenelle valittaa. Tunneilla sitä on turha aloittaa.
Yritin ladata kuvaa Linnunpesästä beijingsolympicfan.com –saitilta, mutta jopa Bird´s nest google-haku on liian rankkaa kamaa kiinalaisille sensoreille. Ideologinen (ja siksi sensitiivinen) keskus on todellakin siirtynyt Tiananmenilta Linnunpesälle, olympia-aikakauden ikonille.
Sunday, April 05, 2009
Äiti kylässä
Blogipäivitykset jäivät viime viikkoina tekemättä, kun opiskeluilta jäänyt aika meni äidin kanssa Pekingin ja Xianin ihmettelyyn. Peking-nähtävyyksien lisäksi kävimme tosiaan kolmen päivän junareissulla Xianissa, läntisen Shaanxi-provinssin pääkaupungissa. Äidin vierailussa oli myös se hyvä puoli, että tulipa taas kerrattua Pekingin nähtävyydet ja esittelykelpoiset ravintolat.
Xianin reissuista olin saanut kuulla etukäteen monenlaisia vinkkejä. En ollut aiemmin innostunut kuluttamaan edes päivää kuulemma ylimainostettujen Terrakotta-sotilaiden katseluun. Nyt äidin vieraillessa retkeen oli hyvä syy. Loppuen lopuksi terrakottasotilaat oli hauska ja avartava nähtävyys, samoin kuin muutkin Xianin museokierrokset. Qin-dynastian aikaiset (221-207 eaa.) sotilaspatsaat kertovat karulla tavalla Shi keisarin vallasta ja sen aikaisesta asioiden arvojärjestyksestä (patsaat kun rakennettiin suojelemaan keisaria tuonpuoleisessa).
Vietimme terrakotta-sotilailla sateisen perjantain, jolloin paikka oli varmaan harvinaisen tyhjä. Muita kulttuurikohteitamme Xianissa olivat Hanyanglingin han-dynastian aikaiset patsaskaivaukset; Beilin （碑林）-kivipaasimuseo kiinalaisen kirjoitustaidon kehittymisestä; moskeija muslimikaupunginosassa ja rumputorni.
Kaikki kohteet olivat tutustumisen arvoisia, mutta erityisesti mieleen jäi pieni kiinalaistyylinen moskeija, joka sisälsi kauniin kiinalaisen puutarhan.
Myös Beilinin kiviin kaiverretut kirjoitukset olivat loppuen lopuksi vaikuttavia. Saimme museossa oppaaksemme paikallisen opiskelijan, joka selitti asiantuntevasti kirjoitusten taustoja. Vaikka kiinan merkkejä täyteen raapustetut kivipaasit eivät sinällään ole kovin kummoisia, auttavat ne kuitenkin ymmärtämään kiinalaisen kulttuurin pitkää ikää ja jalostuneisuutta. Museossa oli mm. konfutselaisuuden keskeisimmät teokset kiveen kirjoitettuna noin 1500 vuoden takaa. Mitä meillä eurooppalaisilla on niiltä ajoilta? Xianin museot auttavat todellakin ymmärtämään miksi kiinalaiset ovat niin ylpeitä pitkästä historiastaan.
Vietimme yhden Xian-päivän kaupunkia katsellen, jolloin päädyimme myös paikalliselle lintutorille. Lintujen lisäksi tarjolla oli monenlaisia eläimiä, enemmän tai vähemmän pöyristyttäviin häkkeihin tungettuina. Joka tapauksessa eläinmarkkinat olivat kiinnostava nähtävyys, vaikka olinkin päätynyt vastaaville paikoille aikoinaan Wuhanissa ja pari kuukautta sitten Kunmingissa.
Lintuja ja kaloja
Xianin keskusaukio kellotorneineen
Subscribe to:
Posts (Atom)