Jos minulla on ennakkoluuloja jotain ihmisryhmää kohtaan, niin kaipa sitten amerikkalaisia äijjiä. Havahduin asiaan alkuviikosta, kun Will, Oklahomasta, syvältä Yhdysvaltojen keskilännestä tuleva vanha luokkakaverini asui alkuviikon luonani.
Willin avoimuus ja kyky sulautua paljon minua paremmin kampuksen etnisesti erottuviin porukoihin on todella ihailtavaa. Opiskellessemme yhdessä pari vuotta sitten Will pysyi koko lukukauden kampuksen rupuisimmassa stipendiaattien dormikompleksissa kun minä muutin sieltä kivaan kämppään kolmen yön jälkeen. Vajaan puolen vuoden aikana Will päätyi viettämään kosteat iltansa isojen mustien afrikkalaisten dormibileissä, tai mikä vielä vaikuttavampaa, puhelinkopin kokoisten ja kauttaaltaan tatuoitujen "islandersien" kanssa mekastaen.
Palattuaan nyt viikoksi tänne, tapasin hänet ensimmäisellä kerralla aamuyöstä paikallisella nakkikipsalla samoissa porukoissa, keskellä hirviömäisen kokoisia, ympäripäissään olevia tongalaisia, fijiläisiä, micronesialaisia ja samoalaisia rugbyjyriä. Minun kokoistani Williä ei ollut vaikea erottaa blondissa siilitukassaan päätä pidempien tatuoitujen mustien kehojen keskeltä.
Will oli saanut kirjallisuuden opintonsa päätökseen ja on nyt suuntaamassa New Orleansin heikommin menestyville alueille opettamaan. Hän jos kuka tulee niissä porukoissa pärjäämään.
Ehkä etniset erotteluni tuntuvat vähän kärjistetyiltä, mutta Pekingissä värillä on tosiaan väliä. Mustat ovat paljon tarkemmassa vartioiden valvonnassa, baarien sisäänpääsylinjauksista puhumattakaan. Will kertoi päässeensä valkoisen kaverinsa kanssa ilmaiseksi lähiklubillemme, muuta yrittäessään sisään islandersien porukassa, sisäänpääsy oli jokaiselle, Will mukaanlukien, 10 euron pintaan (80 rmb). Sen lisäksi, että väri tarkoittaa vähemmän rahaa, se myös määrittelee ketä tapaat (mustana tapaat vähemmän eri maiden aasialaisia, for sure) ja missä koet itsesi tervetulleeksi.
Will lähti eilenaamulla eteenpäin vietettyämme yhdessä kaksi pitkää aamupalaa ja muisteltuamme vanhoja hyviä aikoja luokkakaverimme Modin kanssa lounastaessamme. Sain häneltä lahjaksi Keskilännen intiaanien "dream-catcherin", jonka aion ripustaa pikapuoliin sänkyni yläpuolelle.
Toinen jenkkiäijjäystäväni on kuin toisesta maasta, mutta rakastaa Amerikan Yhdysvaltoja aivan Williä vastaavalla intohimolla. Eksplisiittisen nykiläishomohabituksen omaava Jesse on harvoja, jotka täällä ovat kiinnostuneita puhumaan politiikasta, yhteiskunnasta ja kulttuurista, ja jolla on myös paljon kiinnostavaa ja avartavaa sanottavaa, erityisesti Yhdysvalloista. Opiskelemme Jessen kanssa paria kurssia yhdessä ja käymme nykyään aika usein yhdessä ulkona ja syömässä, yleensä israelilaisen pulpettikumppanini Tirzan ollessa mukana. Columbiaan kv-politiikan maisteriopintoihin suuntaava Jesse on minua paremmin selvillä Lähi-idän tilanteesta, ja siten olen saanut seurata useita kiinnostavia keskusteluja Lähi-idän lähihistoriasta ja nyky-Israelin kuvottavasta sisäpoliittisesta vallanjaosta.
Käymme toistuvasti, vaihtelevalla porukalla, keskustelun monikulttuurisessa yhteiskunnassa elämisestä. Tirza, vaikkakin hyvin Isrealissa vasemmalla, pitää muslimien kanssa rinnakkain asumista mahdottomana. Samansuuntaisia mielipiteitä saimme kuulla toissaviikonloppuna berliiniläiseltä ystävältämmekin, jonka mukaan turkkilaisvähemmistö on tuonut aivan liikaa ongelmia saksalaisille. On kiinnostavaa, että argumenttien etsiminen etnisesti pluraalien yhteisöjen puolesta jää joko minulle, homogeenisessä lintukodossa ikänsä asuneelle, tai New Yorkin monimuotoisuudessa kasvaneelle Jesselle.
Joka tapauksessa, fiksujen, Amerikalle rakkauttaan vannovien äijjien tapaaminen on yksi avartavista Peking-kokemuksista. Pekingissä Amerikka on lähempänä kuin Helsingissä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Lintukodosta terveisiä, tänään kuului Koivurannassa ensimmäinen käen kukunta. Kurjetkin ovat vielä maisemissa.
Luulen, että jenkkipoikia on joka lähtöön ja välttämättä ne 60-luvun Tennesseen ristinpolttajien jälkeläiset eivät Pekingiin eksy. Mutta bravo, maailma muuttuu...
Terv. äiti
Post a Comment